Kategoriat
Valokuvaus

Tauluja seinälle

Kun on aikansa heilunut kameran kanssa lintuja kuvaamassa, alkaa tekemään mieli tehdä joku taulu seinän koristeeksi.

Edellisen oman lintukuvausbuumin aikana taulut olivat 20×30 cm kokoisia kuvia, joita sitten tuli kehystettyä sopivaksi katsottuihin kehyksiin ja sillä selvä. Viimeisen vajaan viidentoista vuoden aikana asiat ovat muuttuneet ja jopa voisi sanoa, että parempaan suuntaan.

Silloin ennen Ifolor taisi olla vielä Ifi ja he tarjosivat ihan oman Pro-väriprofiilin, jolla pystyi tilaamaan kuvia, jotka näyttivät värien osalta juurikin samalta, kuin omalla näytöllä. Tosin sillä oletuksella, että näyttö oli kalibroitu oikein. Sitten kyseinen tuote poistui valikoimasta ja jos foorumeita oli uskominen, kuvien tilaaminen muuttui lotoksi.

Itse lopetin kuvien tilaamisen tuolloin vain sen takia, että en enää kuvannut mitään. Pitkästä aikaa pari vuotta sitten piti saada seinälle muutama sisustustaulu ja kun en paremmastakaanm tiennyt, tilasin ne silloinkin Ifolorilta ja eipä mitään valittamista, mitä nyt itse olin sössinyt parin kuvan koot liian pieniksi.

Tämän vuoden puolella ajattelin sitten kokeilla miltä yksi kuva näyttäisi canvas-tauluna. Ruudulla tykäistyin väreihin ja tilasin sitten 30×30 kokoisena. Suunnitelmana oli tilata taulu niin, että kuva jatkuu reunan yli, mutta sähläsin sitten taittovaran kuvasta pois ja jouduin teettämään sen reunuksilla, jotka valitsin mustiksi. Valmis kuva oli juuri sitä mitä tilasin, mutta ehkä se musta reunus on alkanut näyttämään silmissä liian synkältä tms, eli olisi kannattanut valita valkea tai askarrella kuva uudestaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Sinisorsan poikanen, Suomenoja

Viime viikolla sitten ajattelin, että voisin hankkia oman työhuoneeni seinälle jonkun kuvan tai kuvaparin. En nyt alkanut käymään kuva-arkistoa mitenkään tarkasti läpi vaan päätin ottaa sieltä pari kuvaa, jotka heti olivat mielessä. Molemmissa käpytikka ja jotta sain kuvat symmetrisiksi, piti toisessa kuvassa kääntää tikka katsomaan oikealta vasemmalle.

Materiaaleja Ifolorilla on sitten ainakin meikän mielestä ihan riittävästi valittavana: canvas-taulu, kuvataulu, alumiinitaulu, akryylilasitaulu, galleriataulu, metallitaulu ja kuvajuliste.

Jostain syystä tilasin nuo kuvat sitten metallitauluina ja 60×40 cm kokoisina.

Käpytikka, Helsinki – Uutela
Käpytikka, Helsinki – Vanhankaupunginlahti

Ja sinne seinälle ne sitten päätyivät.

Näihinkin kuviin olen ihan tyytyväinen. Etenkin tuo oikeanpuoleinen on väreiltään juurikin sitä mitä näytöllä näkyi ja mitä tilasin (kuvassa ikkunasta tuleva heijastus häiritsee värisävyjä). Ja kyllä se vasemmanpuoleinenkin sitä on mitä tilasin. Ehkä olisin vain voinut säätää siitä alun perin värejä vähän eri tavalla, jos aletaan jälkiviisaaksi. Mutta ko. kuva on nyt meikän henkilökohtainen ennätys kuvan ottamisesta seinälle päätymiseen. Eli kuvan otin sunnuntaina ja seinää se koristi tauluna jo seuraavan viikon perjantaina. Kiitos tästä kuuluu myös nopealle toimitukselle (tilaus sisään keskiviikkona 18:30 ja paketti oli noudettavissa postista perjantaina 12:34 alkaen).

Todetaan vielä tähän loppuun, että olen vain Ifolorin asiakas ja minulla ei ole mitään muuta kytköksiä ko. firmaan.

Kategoriat
Tekniikka Valokuvaus

Resoluutio

Maailma muuttuu ja niin muuttuu resoluutiokin. Ei nyt mennä sinne kaiken alkuun, mutta kuinka moni muistaa vaikkapa 640 x 400 tai 800 x 600 resoluution näytöt? Mikä silmiä avaava kokemus oli 1024 x 768… 1680 x 1050… 1920 x 1080… 4K… 5K ja kohta 8K. Toki siinä samalla on kasvanut myös näytön fyysinen koko jostakin 15 tuumasta 28 tuumaan. Ja onhan niitä suureampiakin näyttöjä olemassa.

Siinä varmaankin 95% meikän ajallisesti käyttämistä näytön resoluutioista viimeisen 20 vuoden aikana.

Entä sitten digikamerat. Sielläkin lähdettiin aika pohjilta liikkeelle tyyliin 320 x 240 pikseliä. Ensimmäinen järjestelmäkamera tuotti jo 1,3 megapikseliä (Kodak DCS 100, 1991) ja meikän ensimmäinen digipokkari vuonna 2004 kokonaiset neljä (Olympus C-770 UZ), jolloin resoluutio tuossa oli jo huima 2288 x 1712. Ja näytön resoluutio tuohon aikaan oli se 1024 x 768. Sitten tuli Nikon D70 (6,1 mp), Canon 30D (8 mp) ja Canon 7D, joka räjäytti tajunnan 18 megapikselin voimalla. Ja tuossa vaiheessa se oma kuvaaminen alkoi hiipumaan.

Ja nämäkin kattavat reilun 90% digikameroilla ottamistani kuvista, jos unohdetaan älypuhelimet.

Kolme vuotta myöhemmin hankin ensimmäisen peilittömän (järjestelmäkameran) ja puhtaalta pöydältä lähtiessä valinta osui Sonyn suuntaan. Tässä vaiheessa mentiin 24 megapikselissä (6000 x 4000). Siitä sitten vuosia eteenpäin ja seuraavan Sonyn myötä edelleen mennään samoilla pikseleillä, vaikkakin parhaimmillaan ko. merkillä päästäisiin jo viimeistään mielen (ja kovalevyn) räjäyttävään 61 mp kuvatarkkuuteen.

Siirrytäänpä sitten tämän tarinan pihviin. Kun silloin joskus aloitin digikuvauksen, näytön resoluutio oli se 1024 x 768 ja kamera tuotti 2288 x 1712 kokoista kuvaa. Kun kuva oli ruudulla 100% koossa, se täytti 5 näyttöä (teoriassa, koska ei niitä minulla ole koskaan ollut kerrallaan kolmea enempää). Jos taas vedetään mutkat suoraksi, sen aikainen kuva täyttää nykyisisin käytössäni olevaa näyttöä 100% koossa neljäsosan verran. Ja meikän nykyisessä kamerassa vastaava suhdeluku on 1,63. Aikanaan terävät ja hyvin valoitetut kuvat näyttivät todella hyvältä sen aikaisilla näytöillä ja sama toki myös nykyisellä kameralla otetuissa kuvissa. Mutta ne vanhat kuvat uudella näytöllä. Melkein tekee mieli vetää ranteet auki, kun ne eivät vaan enää näytä todella hyviltä. Ja välillä ei edes hyviltä.

Linkkejä:

Kategoriat
Valokuvaus

Uutela

Kävin tänään pitkästä aikaa kiertämässä Uutelan kameran kanssa ympäri. Edellinen kerta on joko 8 tai 12 vuoden takaa, kun muisti ja kuva-arkisto eivät täysin paljasta mitä reittiä olen milloinkin kulkenut. Noin vuosikymmen on kuitenkin aika pitkä aika.

Ensimmäisen kerran olen käynyt Uutelassa noin 2004. Alue oli suosittu jo silloinkin, mutta rauhassa siellä sai olla, etenkin jos valitsi aamun ensimmäiset tai illan viimeiset valot. Kerran minulla oli jonkun aikaa seurana todennäköisesti Miina Äkkijyrkän koira. Tai oli niitä alussa kaksi, mutta toinen lähti seuraamaan erästä toista kuvaajaa ja toinen minua. Ja löysinpä kuvankin todisteeksi. Vähän kaveri lisäsi haastetta maisemakuvaukseen ja eipä tuolta reissulta sitten mitään jälkipolville oikeastaan jäänytkään. Koirat ja ainakin toinen kuvaaja löysivät kotiin vielä saman päivän aikana.

Mutta aika paljon tuolla tuli aikanaan pyörittyä ja paikkahan oli monipuolinen, kun samalla reissulla pystyit kuvamaan lintuja ja maisemia. Joskus jopa lintu ja maisema sattuivat samaan kuvaan (ei todistetta tähän hätään).

Tosiaankin tänään kävin kiertämässä Uutelan pitkästä aikaa ja sen verran aika vaikuttaa, että ihan en muistanut missä järjestyksessä mikäkin paikka tulee vastaan. Mutta se ahaa elämys, kun näet jonkun puun, kiven, maiseman tai polun pätkän. Tuossa istui joskus närhi tai puukiipijä nimensä mukaisesti kiipesi puutta, nuo kivet ovat siinä maisemakuvassa ja tuo polku. Nostalgia.

Ja oli siellä ihmisiä ihan eri expotentiaalissa kuin silloin joskus. Onhan Uutelan läheisyyten rakennettu ihan hirveästi viimeisen 15 vuoden aikana ja toki tämä korona-aika näkyy myös ulkoilijoiden määrässä nousevana trendinä. En voi kuitenkaan vantaalaisena valitaa siitä, että Helsingissä on tungosta. Siihen pitää vaan tottua.

Tässä muutama maisemakuva vuosien varrelta, tosin vain tällainen kollaasi, kun alkuperäiset muokatut ovat ihan vähän kateissa. Sen siitä saa, kun päivittää tietokoneen ja samalla loppuu vanhan kunnon Aperturen toiminta ja Lightroomista ei vielä näitä kuvia löydy muuten kuin raakana.

Laitetaan loppuun vielä yksi merihanhi tältä päivältä. Katseli siihen tyyliin, että mene jonnekin muualle viettämään päivääsi.

Kategoriat
pyöräily Valokuvaus

Day Zero

Nyt alkaa olemaan hyvin lähellä day zero, jolloin äijän paino on huipussaan ja kunto pohjassa. Luonnollisesti tästä eteenpäin lähdetään menemään painoa pudottaen ja kuntoa nostaen tavoitteen siintäessä jossain vuoden 2016 maastopyöräriennossa tai ennemminkin -riennoissa. Aikaa siis on, koska tätäkin kautta on vielä jäljellä ainakin niillä jotka kisaavat.

Välivuosi jatkuu kuitenkin edelleen tavalla tai toisella. Kisaamaan ei ole todellakaan tarkoitus enää loppuvuodesta lähteä, eikä harjoittelukaan jatku vielä minkään tiukan ohjelman puitteissa, MUTTA löysäily kuntoilun osalta ja liialliset vapaudet ruokavaliossa siirtyvät sinne menneen kesän muistoja osioon.

Lähellä kyllä oli, ettei eilinen Korson XCO kisa olisi saanut äijää viivalle. Ja jälkikäteen ajatellen jokainen tuonne mukaan saatu kisaaja olisi ollut kisalle ehdottoman tärkeä. Nyt nimittäin näyttää siltä, että XCO kituu pahasti, koska esim. miesten elitessä vuosi sitten osallistujia oli reilu 20 ja eilen noin 10. Ja harrastesarjassakin osallistujamäärä on tippunut vuodessa kymmenestä neljään. Ei hyvä. Harmittaa järjestäjien puolesta, koska tuollaisen kisan eteen pitää tehdä todella paljon töitä.

Oman mitättömän panokseni päätin sitten antaa räpsimällä jokusen ruudun kisaajista. Ja räpsimisen puolelle tuo lähinnä meni sen takia, että edellisen kerran järkkäri on tullut käytettyä kolme vuotta sitten, joten oppimiskäyrää riitti uuden laitteen toimintoihin tutustuessa sekä valokuvauksen lainalaisuuksia muistellessa. Lisää kuvia löytyy flickerin puolelta, jonne pääsee tuota alla olevaa kuvaa klikaten.

Korso XCO 23.8.2015

Kategoriat
pyöräily Valokuvaus

Lauantai 8.6.2013

Työmatkan Helsingin keskustaan voi suorittaa muutenkin kuin ruuhkajunassa tai meikäläisen tapauksessa tasaista asfalttitietä polkien. Tässä yksi versio kuluneelta viikolta.

Lähtöaika noin 7.30 kotipihasta ja ensimmäiset 1,5 km tylsää pyörätietä, jonka jälkeen käännös vasemmalle oikealle (p*****e miten minulla voi alkaa suunnat menemään sekaisin) ja polku alkaa…

Hetken tätä ja sitten vähän isommalle tielle,

joka jatkuu ja jatkuu noin 3 kilometrin verran.

Kevyttä matkavauhtia.

Välillä vähän asfalttia ja Ilolan ABC, mutta tällä kertaa ei mennä kahville vaan etsitään lisää hiekkatietä…

ja näköjään peltokin löytyy. Onneksi joku on tehnyt sinne polkua, joten sinne siis.

 Vastaan tulee taas pari kilometriä asfalttia, mutta

hiekkatie jatkuu taas.

Tässä vaiheessa vastaan tulee Keravanjoki ja ei muuta kuin sitä seuraamaan.

Pieni pätkä asfalttia kehäkolmosen vierellä ja ruuhkaa radalla.

Mummot ohitettu ja matka jatkuu.

Olisikohan Kirkonkylänkoski.

Ja pakollinen lintukuva.

Silta.

Ja sitä hiekkatietä.

Hetken päästä mennään Vantaanjoen yli Malmin uimarannan kohdalla.

Vielä viimeiset kilometrit joen ja pellon välissä.

Ja kaikki hyvä päättyy aikanaan. Eli vähän ennen Oulunkylää paluu asfaltoidulle pyörätielle ja viimeiset 7-8 kilometriä radanvartta pitkin.

Viimeinen kuva klo 8.41 ja tässä vaiheessa mennään Kaisanniementietä pitkin Rautatientorille. Tästä vielä 2-3 minuuttia työpaikalle ja suihkun kautta työpisteelle vähän jälkeen yhdeksän.

Näinkin voi työmatkan suorittaa ja aika loistavalla fiiliksellä päivä tämän jälkeen lähtee käyntiin. Suosittelen.

Kategoriat
pyöräily Valokuvaus

Sunnuntai 22.7.2012

Viikonloppu onkin ollut vähän kevyempää pyörän pyöritystä, kun perjantaina kotimatkalla huomasin takapakan alkavan pitämään tosi kovaa rutinaa. Heti lauantaina vein pyörän liikkeeseen ja sinne se pajalla jäi odottamaan tarkempaa analyysia. Lupasivat kyllä tehdä parhaansa ja ehkä maanantaina saan jo pyörän takaisin tai ainakin pyörän ja takakiekon lainaan.

Onneksi on kuitenkin olemassa tuo 15 vuotta vanha Tunturi Matrixx, joten jotakin lenkkiä olen kuitenkin päässyt tekemään. Ja maastopyörällä mennään tietenkin maastossa tai ainakin hiekkateitä pitkin. Lauantaina kävin ajamassa vähän pienempääkin polkua ja ei se kyllä juhlaa ole joustottomalla keulalla, mutta siitäkin huolimatta ihan hauskaa menoa. Tänään kävin sitten ajamassa pelkästään nopeaa hiekka- ja asfalttipätkää ja edelleen hauskaa oli.

Olen tässä myös vähitellen myynyt pois nykyistä Canon -valokuvauskalustoa, 7D -runko meni kaupaksi pari viikkoa sitten ja tänään sain rahat Sigman 120-300 -putkesta, joten todennäköisesti sijoitan näistä saamani omaisuuden kokonaisuudessaan 29er maasturiin. Pitää huomenna tiedustella Focuksen perään (Focus Raven 29er 2.0) tai sitten pitää tilata Roselta Saksasta Mr. Big kutonen… jos nyt niitäkään saa. Jälkimmäisessä toimitusaika taitaa kuitenkin olla jotakin 6 viikkoa tai enemmän.