Kategoria: pyöräily

Pienellä viiveellä kauden viimeinen kisaraportti. Eli tulihan se maratoncupin finaali sitten ajettua, vaikkakin edeltäneellä viikolla yritin kehittää vaikka mitä tekosyitä. Ei auttanut, koska vuoden viimeinen kisa on pakko ajaa, muuten se kausi vaan jatkuu ja jatkuu…

Reitistä en kirjoita mitään kummempaa analyysia. Etukäteen en tiennyt siitä mitään muuta, kuin mitä fillarifoorumilta olin lukenut, joten puolisokkona kohti Ylöjärveä ja täysjousto kyytiin. Ensimmäinen kisa-alueella vastaan tullut pyöräilijä kertoi reitin olevan pientä polkua, juurakkoa ja kivikkoa, hidasta ja teknistä. Kiva. Starttiviivalla viisikymppisten Suomenmestari sanoi reitin olevan nopeaa ulkoilutietä ja polkua. Kiva. Todellinen tulkinta vastasi onneksi tuota jälkimmäistä. Olihan siellä Henkkaa lainaten ”mielenvikainen jyrkkä juurakkonousu” ja siihen toiseksi viimeiseen nousuun oli saatu myös yksi juuri aavistuksen ikävälle paikalle. Muuten tuo oli ylä- ja alamäkeä sekä ihan ajettavaa nopeaa polkua. Yhdessä laskussa taisi olla useampi kivi vierekkäin, eli ei mitään mahdotonta.

Kuva: Petteri Pyrrö

Startti ei luvannut taaskaan mitään hyvää ja kaveria lappoi ohi sieltä ja täältä. Ensimmäinen isompi ajoporukka löytyi alkunousujen jälkeen ja siellä rimpuilin 3-tien ylitykseen asti. Tässä vaiheessa hajontaa oli jo tapahtunut ja porukan nopeimmat menivät reilu 50 metriä edellä ja hitaammat tulivat vähän matkaa takana. Tuosta eteenpäin mentiin polkuosuuksia joskus joku muu edellä ja aika paljon itsekin vedin (kisan vahvin hetki sattui tänne). Näillä polkuosuuksilla tuntui olevan tällä kertaa käänteinen jojo-meininki, välillä tein eroa ja kohta takaa tultiin taas sellaisella ryminällä kiinni. Taisi olla joku innokas nuorempi kuski, joka jäi aina helpommalla polulla, mutta veti ns. vähänkin teknisemmän pätkän isoa kovaa. Jossain vaiheessa päätin siirtyä jonon jatkoksi ja annoin nuorempien tehdä vetotyöt.

Niinpä sitten 18,5 km kohdilla alkoi tapahtumaan. Taidettiin tulla vähän isommalta tieltä polulle ja yhtäkkiä edessä oli pientä kasan yritystä. Juniorit olivat iskeneet yllättäen jarrut lukkoon ja kolmantena tullut suoritti peräänajon. Itse neljäntenä vältin kolarin nippanappa. Pari kaveria tuli vielä perästä ja jatkoivat polkua eteenpäin ja sinne meikäkin lähti ihmetellen tapahtunutta. Puoli kilometriä myöhemmin edellä ajaneet tajusivat, että tästähän me ollaan jo kerran menty, eli harhateillä oltiin. Äkkijarrutuksen tehneet juniorit huomasivat heti ajaneensa harhaan, mutta eivät sitten ääneen muille kertoneet mitään. Ehkä iän myötä mukaan tulee sitä reilua maastopyörämeininkiä.

Vähän se tunnelmaa latisti tulla omia jälkiä takaisin ja jatkaa kisaa aikaa menettäen (jälkikäteen analysoituna tuohon harharetkeen meni aikaa 4,5 minuuttia). Tämän jälkeen meno oli vielä hetken kuin laturetkellä, mutta siitä se vauhti alkoi taas löytymään. Lopun nousut menivät miten menivät ja maalin kautta uudelle kierrokselle…

Kuva: Petteri Pyrrö

Toinen kierros oli sitten enemmän ja vähemmän ajelua. Suurimman osan kierrosta menin toisen kuskin perässä ja muutamia selkiä tuli matkalla vastaan. Yksi kaveri pääsi vielä kuittaamaan ohi n. 5 km ennen maalia ja vaikka loppunousuun lähtiessä olin vielä lähellä niin eipä ollut mitään tehtävissä. Kello pysähtyi tänään aikaan 2.58.53 (oma kello 2.57.53, mutta minuutti sinne tai tänne) ja sillä tuli oman sarjan 12. sija. Ilman pummia aika olisi suoraviivaisesti laskien oikeuttanut 10. sijaan, mutta eipä se pyöräilyn matematiikka kuitenkaan noin mene. Muuttujia on aina niin paljon. Joka tapauksessa lopputulos oli pettymys myös puhtaasti ajamisen kannalta, koska kavereita joita olen voittanut muualla oli nyt lopputuloksissa 10 minuuttia edellä.

Näissä merkeissä päättyi kausi 2014. Kymmenen kisaa, kahdeksan maaliin, kaksi keskeytystä. Yksi voitto (XCO harrasteluokka), maratoncupissa paras sijoitus 8. (M40) ja cupin yhteistuloksissa 11. Nyt hetki hengähdystä, kevyempää kuntoilua ja virkein mielin kohti kautta 2015.
—
Tulokset
Keskustelua kilpailusta Fillarifoorumilla

Luukin MTB Maraton, ei ehkä ole järjestelyiltään vuoden ykkönen, mutta muilta osin varsin mukava lauantaipuhde maastopyöräilijälle. Bonuspisteitä kisalle vielä sijainnista, koska lähelle on aina mutkattomampaa tulla ja aamulla saa nukkua pidempään.

Kisareitti on hyvinkin kaksijakoinen, on todella nopeaa ulkoilureittiä ja vastapainoksi hidasta röllipolkua (hidasta minulle, ei kärjelle). Merkitsin karttaan polkuosuudet vihreällä ja punaisella merkitty on enemmän tai vähemmän nopeaa baanaa. Vuoden takaista tekstiä lainatakseni, reitti on mallia lähtöpaikalta 8,5 km siirtymä Pirttimäkeen, siellä kolme 14,3 km kierrosta ja tämän jälkeen omia jälkiä takaisin lähtöpaikalle, joka onkin yllättäen muuttunut maaliksi.

Muistinvaraisesti hieman tarkemmin kuvaten reitin ensimmäiset neljä kilometriä on nopeaa hiekkatietä ja tämän jälkeen sukelletaan ensimmäisen kerran röllipolulle kiertelemään juuria tai sitten vaan ajamaan rohkeasti niiden päältä. Tämän jälkeen siirrytään taas nopeammalle alustalle ja ennen Pirttimäkeä on vielä jonkun verran suhteellisen helppoa polkuosuutta.

Pirttimäessä kurvataan huoltopaikan ohi ja lähdetään varsinaiselle kierrokselle nopeaa ulkoiluväylää pitkin. Kierroksen ensimmäinen polkuosuus on helppoa, mutta nousevaa. Tästä tullaan takaisin ulkoilureitille ja nousu jatkuu. Tämän jälkeen lasketellaan jonkin aikaa vauhdikkaasti alaspäin, ennen seuraavaa rankkaa ylämäkeä. Nousun päällä palkkioksi pääsee ajamaan mutavellissä enemmän tai vähemmän, mutta puhtaana tästä ei selviä. Vauhdikkaan laskun jälkeen on suuri todennäköisyys päästä tunkkaamaan pyörää tiukan ylämäen päälle, ennen seuraavalle röllipolulle siirtymistä. Tällä osuudella vauhti pysyy kuitenkin matalana ja juuret helppoina, joten täältä on suuri todennäköisyys selvitä ilman nöyryytystä. Tosin aivan lopussa on taas lyhyt, mutta jyrkkä ylämäki, jolle saattaa joutua nöyrtymään. Seuraavaksi jatketaan hiekkatietä ja asfalttia pitkin ehkä kisan haastavimpaan polkuosuuteen. Alussa mennään kovaa alamäkeen ja väistellään kiviä. Tämän jälkeen olisi vielä mahdollista pitää vauhtia yllä, mutta juuret on sijoiteltu todella taitavasti lisäämään haastekerrointa. Mukaan mahtuu myös kiviä, mutaa, pitkospuuta ja muuten vaan liukasta alustaa. Tämäkin hauskuus loppuu aikanaan ja taas mennään miljoonaa ulkoiluväylällä. Seuraava polkuosuus on todella nopea, mutta ainakin sitä yhtä vasemmalla puolella lähes piilossa olevaa kiveä kannattaa varoa! Seuraava ulkoiluväyläosuus alkaa nousulla ja tämän jälkeen luonnollisesti tullaan vauhdilla alaspäin. Viimeinen polkuosuus on taas röllikategoriaa, mutta ihan ajettavaa, jos vaan ajolinjat löytää. Tämän jälkeen kierrosta on jäljellä vajaa puoli kilometriä, joten tässä vaiheessa geeliä naamaan, viimeiset hörpyt tyhjenevästä juomapullosta ja huoltopisteen kautta toiselle kierrokselle… ja kolmannelle kierrokselle… ja tämän jälkeen niitä omia jälkiä takaisin Luukkiin. Eli polkua, tietä, röllipolkua ja loppuun 4 km niin kovaa kuin jalat antaa periksi anaerobista aineenvaihduntaa hyödyntäen.

Vuosi sitten starttipaikkaa vietiin vajaa kilometri eteenpäin hiekkatielle, jotta lähtö saatiin tehtyä turvallisesti. Tänä vuonna lähtö ja maali olivat kuitenkin samalla paikalla ja nyt liikkeelle lähdettiin moottoripyörän perässä muka rauhallisesti hieman ahtaammasta raosta. Massalähdöt ovat edelleen meikälle vähän vaikeita ja niinpä tälläkin kertaa alku tuli otettua liian varovasti ja samaan aikaan muiden rynniessä vasemmalta ja oikealta, kosketus tiedossa olleisiin omanvauhtisiin kavereihin katkesi. Ensimmäiset neljä kilometriä menivät taas paikkaa etsiessä ja ensimmäisellä röllipolulla edellä ajavien hapuilun seurauksena viimeisetkin seurattavat kaverit ehtivät hävitä kauas horisonttiin.

Pirttimäkeen saavuinkin omassa yhden hengen ryhmässä, mutta kierroksen alun nopealla hiekkaosuudella perästä tultiin kovaa ja näin pääsin hyvässä vauhdissa eteenpäin. Polkuosuudet tuntuivat menevän ihan hyvin, mutta ylämäkeen mentäessä jalka ei ollut ihan parhaassa hapessa. Yllättäen vertaisjoukkoon nähden ajoin parhaiten mutaosuudet, vaikkakin samaan aikaan tunsin sääliä pyörää kohtaan. Ei auttanut muu, kuin painia eteenpäin keskiötä myöten mutavellissä. Polkuosuudet menivät muutenkin ensimmäisellä kierroksella varsin mallikkaasti, mutta yhdellä nopealla pätkällä poljin otti kiinni hieman piilossa olleeseen kiveen ja suoritin jo perinteeksi tulleen isänmaan halailun tässä kisassa. Ei muuta kuin pyörän päälle ja eteenpäin.

Muistaakseni ajelin ensimmäisen kierroksen lopun taas yhden miehen ryhmässä, mutta heti toiselle kierrokselle lähtiessä takaa tultiin jälleen kovaa ja vauhtia löytyi (sama kaveri kuin edellisellä kierroksella samassa paikassa). Toinen kierros meni ensimmäisen tapaan, polut ok, ylämäet raskaita ja mudassa täyttä kaasua. Kierroksen puolenvälin jälkeen jatkoin matkaa toisen Pivot kuskin kanssa ja tästä olikin apua polkuosuuksilla, jossa se toinen Pivot liiti selvästi kovempaa kuin meikäläisen vastaava menopeli. Tuosta rohkaistuneena sain taiottua itsellenikin lisää vauhtia.

Kolmas kierros oli vaihtelevin. Tässä vaiheessa olin ajanut jo edellä ajavia kiinni ja porukkaa pyöri ympärillä enemmän. Polkuosuuksilla sijoitukset vaihtelivat, kun vuoron perään kuskeilla rengas sutaisi juureen päällä tai muuten ajo tökki. Oma meno oli sellaista jojossa olemista ja kolmannelta kierrokselta maaliin lähtiessä edessä näkyi useampia selkiä. Vedin viimeiset geelit naamaan ja tunsin selvästi piristyväni. Näin ajo muuttui vahvaksi ja viimeinen röllipolkuosuus meni ihan mallikkaasti. Lopun hiekkatieosuudella ajoin kiinni pari kaveria ja saimme vielä aikaan vauhtia vuorovedolla. Maaliin yritettiin ajaa ihan sivistyneesti, mutta kolmantena mukana ollut kaveri iski kunnon loppukiriä ja pakko siihen oli itsekin mukaan lähteä. Kolmen miehen kirikisassa tulin toiseksi, mutta se riitti varmistamaan omassa sarjassa 9. sijan. Tosin virallisissa tuloksissa olen tällä hetkellä väärässä sarjassa, mutta odotellaan josko se korjaus sinne tulisi. Näin on ainakin luvattu.

Maali näkyvissä ja hymy herkässä. Kuva: http://suberpolkijat.kuvat.fi/

Ajattelin loppuajan olevan tässä kisassa 5-10 minuuttia parempi, mutta osittain reitti oli hitaampi kuin vuosi sitten ja niin oli myös oma aloitus kisaan. Muutenkaan mittari ei ollut tänä vuonna niin punaisella kuin vuosi sitten. Kahdeksanneksi ajaneeseen eroa tuli jo tuntuvasti, joten sinne ei olisi ollut mitään asiaa edes parempana päivänä. Joten jälkikäteen ajatellen onnistuin ajamaan parhaan mahdollisen sijoituksen rasittamatta itseäni äärirajoille.

2014 sykedata vasemmalla ja 2013 oikealla.

Kun kisoja on takana jo kohtalainen määrä, alkavat ravinto ja juomapuoli natsaamaan. Ennen lähtöä pohdin vielä juomataktiikkaa yhdessä toisen kisaajan kanssa. Olisin saanut juomapullot järjestäjien toimesta huoltoon Pirttimäkeen, mutta päädyin ottamaan mukaan juomarepun ja yhden juomapullon. Geelit laitoin ensimmäistä kertaa geelipulloon ja pitää kehua ko. keksintöä. Nopeaa ja helppoa, ei tarvitse repiä geelipusseja auki ja rytätä sitten käytettyjä sottaamaan taskuja. Ainakin juoksevammat geelit tulivat pullosta hyvin ulos. Ja mukana oli tosiaankin kaksi geelipulloa, joihin molempiin olin tyhjentänyt 2 kappaletta 60-70 ml pusseja..

Nesteytyksen osalta olen huomannut itselläni toimivaksi ratkaisuksi juoda aamulla urheilujuomaa hyvissä ajoin ennen starttia, mutta kuitenkin viimeiset kaksi tuntia lähtökohtaisesti ilman nestettä. Näin ei tule viime hetken tarvetta käydä puskassa ja kisakin sujuu varsin mallikkaasti. Tietenkin heti kisan alusta lähtien nestettä pitää alkaa annostelemaan sopivissa määrin. Tosiaankin tämän kertainen annos oli aamulla ennen kymmentä 750 ml urheilujuomaa ja kisan aikana alas meni vajaa kaksi litraa plus geelejä 2 x 60 ml + 2 x 70 ml. Energiaa tuosta satsista tuli nautittua kisan aikana noin 700 Kcal. Energiankulutus kisassa oli puolestaan luokkaa 2500 Kcal, joten nopealla matematiikalla tuosta voi päätellä, että mitään massiivista hiilihydraattitankkausta ei tällainen kolmen tunnin kisaaja tarvitse.

Otin kisan aikana myös yhden nopeasti vaikuttavan Diasporalin ja urheilujuomaan olin lisännyt hyväksi havaitun määrän puhdistamatonta merisuolaa. Näillä toimenpiteillä krampit pysyivät kurissa koko matkan. Eli ravinnon ja nesteytyksen osalta nappisuoritus.

Näin alkaa kausi olemaan aika lailla paketissa. Neljän viikon päästä tavoitteena on vielä ajaa XCM cupin finaali, mutta mitään kuntohuippua en sinne lähde enää rakentamaan. Ennemmin tässä mennään jo puolikkailla valoilla vuosimallin 2015 harjoittelumotivaatiota etsiessä.
—
Kilpailun viralliset sivut
Tulokset (Fillari-lehti)
Keskustelua kilpailusta Fillarifoorumilla

Olipa kisa. En edelleenkään tiedä tykkäsinkö siitä vai en, mutta maaliin pääsin.

Reittikartta

Mutta lähdetään taas alusta liikkeelle. Kisan mitta oli normi 60 km, joka muodostui neljästä 15 km kierroksesta. Kierroksen alussa oli noin 1 km hiekkatietä (kuvassa 1), jonka jälkeen alkoi ensimmäinen 6,5 km polkuosuus (2). Tämän jälkeen pitkä 4,5 km hiekkatieosuus (3) vei reitin taas lähtöpaikan ohi, josta lähdettiin toiselle 3 km polkuosuudelle (4),  ennen kierroksen päättymistä.

Polkuosuudet ja etenkin niistä ensimmäinen oli varsinaista jumppaa. Tuli mieleen Korson XCO -rata vaikeutettuna. Oli kivikkoa, juurakkoa, kalliota, tiukkaa nyppylää ylös, droppia, siltaa ja ties mitä. Pahimmat/terävimmät kivet oli hyvin merkattu ja nauhaakaan ei oltu säästelty reitin merkkaamisessa. Hyvä näin, koska huonommilla opastuksilla allekirjoittanut olisi voinut vaikka eksyä viimeisellä kierroksella, sen verran aivotonta alkoi homma siinä vaiheessa olemaan. Hieno reitti teknisistä maastoista tykkääville.

Kuva Petra Härkönen

Toinen kierros oli psyykkisesti paha, kun meno alkoi tuntumaan jaloissa, mutta kierroksia olisi jäljellä ihan riittämiin. Jonkinlainen flow-tila löytyi ja ihan pahoja mokia ei tullut tehtyä. Paitsi onnistuin hävittämään pumpun, joka ei selvästikään kestänyt takataskussa röykytystä. Kolmannelle kierrokselle lähtiessä toivoin, että kärki tulee ja ohittaa. Kierroksen alkupuolella takaa tultiinkin kovaa ja kuvittelin jo hetkeni koittaneen, mutta ohi meni vauhdilla Veikkolainen, joka oli ilmeisesti kärsinyt jostakin teknisestä failuresta. No tulosten perusteella hänen kolmannen kierroksen aika oli ihan samaa tasoa kärjen kanssa, joten siinäpä sitten hetken ehdin nähdä miten tätä rataa pitää ajaa. Muuten tämäkin kierros meni ilman sen suurempia virheitä. Kevyttä maakosketusta tuli taas otettua, mutta muuten alkoi reitti olemaan hallussa. Tosin jotkut pahat paikat tuntuivat muuttuvan entistä pahemmiksi, kun reitti kului tai otti jotenkin kosteutta itseensä.

Sotaratsu

Viimeiselle kierrokselle oli sitten ”pakko” lähteä, kun kärki ei meikää kiinni saanut. No eivät olleet siinä vaiheessa kovinkaan lähellä maalia, eli tiukille ei mennyt. Viimeinen juomapullo mukaan ja lasillinen järjestäjän urheilujuomaa ja ei kun taistelemaan. Polkuosuuden alkaessa ajoin yhden kaverin kiinni ja hän tarjosi hienosti tietä, kun hänellä ei tainnut meno olla enää niin kevyttä. Siitä sitten pienen töpeksimisen jälkeen edelle ja eroa alkoikin heti tulla. Alkumatkaan sattui pari vähän pahempaa jyrkkää laskua, joista ensimmäinen meni vielä ihan ok. Toisella onnistuin sitten töpeksimään oikein kunnolla ja heitin näyttävät otb-voltit. Maassa maatessani aloin odottamaan pyörän tippumista niskaan, mutta aika huvittava tunne tuli, kun huomasin pyörän tulevan takaa ja rullaavan ohi… sain sitten viime hetkellä kiinni pyörästä ja ei kun ylös. Irronnut juomapullo takaisin kiinni ja äkkiä juosten loppurinne alas, ettei takaa tulla päälle. Vaihdettiin taas paikkoja äsken minut ohittaneen kanssa ja sen verran jalat saivat osumaa, että jouduin tiputtamaan vauhtia. Muutenkin ajo muuttui tämän jälkeen tökkiväksi ja väittäisin tuon kolaroinnin vieneen viimeisen kierroksen ajasta lähemmäs 5 minuuttia. Maalissa paukkuja olisi ollut vielä jäljellä, mutta orastava puujalka ei antanut periksi polkea kunnolla. Ja tosiaankin ajoin lopun aivan liian varovasti ja mikä pahinta, katse iski kiinni niihin punaisella maalattuihin kiviin ja katseen suuntaanhan se rengas tahtoo aina mennä.

Viime sunnuntaina oli vuorossa elämäni ensimmäinen XCO kisa Korson Vierumäessä.

Rata on minulle hyvinkin tuttu, mutta kävin vielä ennen kisaa harjoittelutauon aikana kiertämässä osan reittiä noin niin kuin aikaiseksi lämmittelyksi ja katsastamassa mihin kuntoon rata on mennyt aamupäivän ajajien jälkeen. Oma startti harrastesarjassa oli vasta klo 15, joten ehdin katsoa Eliten kisan lähes kokonaan ennen omaa varsinaista starttiin valmistautumista.

Lämmittely oli tällä kertaa luokkaa pari vetoa ja viivalle. Mitään käsitystä minulla ei ollut muiden kisaajien tasosta, joten ajattelin lähteä paukusta (pillistä) liikkeelle niin kovaa kuin pääsen ja tällä taktiikalla taisin olla ihan selkeästi johdossa ensimmäisen ylämäen päällä. Kisan ensimmäinen kierros oli noin 1,4 km kuntorataa ja aloin vähitellen rauhoittamaan vauhtia, jotten polttaisi liikaa niitä tulitikkuja ennen kisan siirtymistä teknisempään maastoon.

Avauslenkin lopulla pari kaveria saikin minut kiinni ja varsinaiselle ensimmäiselle xco-kiekalle lähdettiin yhtä matkaa. Kierroksen ensimmäisen ylämäen päällä sanoin vierelle tulleelle kaverille, että olen nyt vetänyt ensimmäisen kierroksen, joten saa mennä edelle. Vastaukseksi tuli jotakin viroa, joten kommunikaatio ei ehkä onnistunut, joten painuin edelle ja kaarroin ensimmäiselle metsäpolulle. Heti alkoi tulla eroa ja jatkoin sopivaa tykitystä.

Ensimmäiseen droppiin tullessa ajoin kiinni edellä lähteneitä M50/40-sarjalaisia (neljä kuskia) ja ensimmäisen ohitin juuri ennen puusiltaa. Tämän jälkeen seurailin kolmea edellä ajavaa ja kuittasin seuraavasta ohi vähän ennen reitin Canada-osuutta. Tuolla osuudella olleessa kivikkonousussa edellä ajava jalkautui ja en päässyt itsekään kokeilemaan renkaiden pitoa, joten yritin sitten juosta kaverin ohitse. Tämän jälkeen edellä oli ratamestari Esko Aapio, jota aloin tavoittamaan. Kierroksen täyttyessä tunsin pientä epävarmuutta, koska takana tulevat kaverit olivat ehkä aavistuksen liian lähellä. Näin jälkikäteen huomasin, että eroa kakkoseen oli 33 sec ja kolmoseen 1 min 5 sec, joten semiturvallisesti mentiin.

Toista kierrosta jatkoin Eskon peesissä ja välillä mietin jo ohitusta, mutta katsoin sykettä ja totesin tämän vauhdin olevan tässä vaiheessa ihan hyvää kisavauhtia. Kierroksen puolen välin jälkeen ajoin Eskosta ohi ja lopun yritin vetää rennon kovaa. Sen verran pessimisti olen, että voittoon en vielä 100% uskonut, mutta hyvältä alkoi näyttämään. Ihan lähellä takana ei näyttänyt olevan Eskon lisäksi muita, joten Canandan jälkeen vielä viimeinen nousu kuntoradalla ja siitä loppulaskuun. Tässä vaiheessa nousuun oli tulossa kisan kakkonen, joten nyt suu alkoi olla isoa hymyä. Viimeiset mutkittelut ja maaliin voittajana. Ja sitten iskettiin mikrofonia suuhun kuin suurellekin voittajalle… toivottavasti sieltä tuli jotakin järkevää sanottavaa. Maalissa eroa oli kakkoseen 39 sec ja kolmoseen 1 min 34 sec, joten oikeastaan ero tuli tehtyä ensimmäisellä kierroksella ja toisella yritettiin vaan pysyä mukana menossa.

Voi olla, että Korson rata on meikälle liian tuttu ja vastaavalla porukka jossakin muualla voittoa ei välttämättä olisi tullutkaan. Mutta ensi kaudelle pitänee ottaa ohjelmaan XCO-cupin kisoja ihan siinä omassa M40-sarjassa.

Posted with Blogsy