Kategoriat
kilpailu pyöräily

Pirkka MTB, XCM maratoncupin finaali

Pienellä viiveellä kauden viimeinen kisaraportti. Eli tulihan se maratoncupin finaali sitten ajettua, vaikkakin edeltäneellä viikolla yritin kehittää vaikka mitä tekosyitä. Ei auttanut, koska vuoden viimeinen kisa on pakko ajaa, muuten se kausi vaan jatkuu ja jatkuu…

Reitistä en kirjoita mitään kummempaa analyysia. Etukäteen en tiennyt siitä mitään muuta, kuin mitä fillarifoorumilta olin lukenut, joten puolisokkona kohti Ylöjärveä ja täysjousto kyytiin. Ensimmäinen kisa-alueella vastaan tullut pyöräilijä kertoi reitin olevan pientä polkua, juurakkoa ja kivikkoa, hidasta ja teknistä. Kiva. Starttiviivalla viisikymppisten Suomenmestari sanoi reitin olevan nopeaa ulkoilutietä ja polkua. Kiva. Todellinen tulkinta vastasi onneksi tuota jälkimmäistä. Olihan siellä Henkkaa lainaten ”mielenvikainen jyrkkä juurakkonousu” ja siihen toiseksi viimeiseen nousuun oli saatu myös yksi juuri aavistuksen ikävälle paikalle. Muuten tuo oli ylä- ja alamäkeä sekä ihan ajettavaa nopeaa polkua. Yhdessä laskussa taisi olla useampi kivi vierekkäin, eli ei mitään mahdotonta.

Kuva: Petteri Pyrrö

Startti ei luvannut taaskaan mitään hyvää ja kaveria lappoi ohi sieltä ja täältä. Ensimmäinen isompi ajoporukka löytyi alkunousujen jälkeen ja siellä rimpuilin 3-tien ylitykseen asti. Tässä vaiheessa hajontaa oli jo tapahtunut ja porukan nopeimmat menivät reilu 50 metriä edellä ja hitaammat tulivat vähän matkaa takana. Tuosta eteenpäin mentiin polkuosuuksia joskus joku muu edellä ja aika paljon itsekin vedin (kisan vahvin hetki sattui tänne). Näillä polkuosuuksilla tuntui olevan tällä kertaa käänteinen jojo-meininki, välillä tein eroa ja kohta takaa tultiin taas sellaisella ryminällä kiinni. Taisi olla joku innokas nuorempi kuski, joka jäi aina helpommalla polulla, mutta veti ns. vähänkin teknisemmän pätkän isoa kovaa. Jossain vaiheessa päätin siirtyä jonon jatkoksi ja annoin nuorempien tehdä vetotyöt.

Niinpä sitten 18,5 km kohdilla alkoi tapahtumaan. Taidettiin tulla vähän isommalta tieltä polulle ja yhtäkkiä edessä oli pientä kasan yritystä. Juniorit olivat iskeneet yllättäen jarrut lukkoon ja kolmantena tullut suoritti peräänajon. Itse neljäntenä vältin kolarin nippanappa. Pari kaveria tuli vielä perästä ja jatkoivat polkua eteenpäin ja sinne meikäkin lähti ihmetellen tapahtunutta. Puoli kilometriä myöhemmin edellä ajaneet tajusivat, että tästähän me ollaan jo kerran menty, eli harhateillä oltiin. Äkkijarrutuksen tehneet juniorit huomasivat heti ajaneensa harhaan, mutta eivät sitten ääneen muille kertoneet mitään. Ehkä iän myötä mukaan tulee sitä reilua maastopyörämeininkiä.

Vähän se tunnelmaa latisti tulla omia jälkiä takaisin ja jatkaa kisaa aikaa menettäen (jälkikäteen analysoituna tuohon harharetkeen meni aikaa 4,5 minuuttia). Tämän jälkeen meno oli vielä hetken kuin laturetkellä, mutta siitä se vauhti alkoi taas löytymään. Lopun nousut menivät miten menivät ja maalin kautta uudelle kierrokselle…

Kuva: Petteri Pyrrö

Toinen kierros oli sitten enemmän ja vähemmän ajelua. Suurimman osan kierrosta menin toisen kuskin perässä ja muutamia selkiä tuli matkalla vastaan. Yksi kaveri pääsi vielä kuittaamaan ohi n. 5 km ennen maalia ja vaikka loppunousuun lähtiessä olin vielä lähellä niin eipä ollut mitään tehtävissä. Kello pysähtyi tänään aikaan 2.58.53 (oma kello 2.57.53, mutta minuutti sinne tai tänne) ja sillä tuli oman sarjan 12. sija. Ilman pummia aika olisi suoraviivaisesti laskien oikeuttanut 10. sijaan, mutta eipä se pyöräilyn matematiikka kuitenkaan noin mene. Muuttujia on aina niin paljon. Joka tapauksessa lopputulos oli pettymys myös puhtaasti ajamisen kannalta, koska kavereita joita olen voittanut muualla oli nyt lopputuloksissa 10 minuuttia edellä.

Näissä merkeissä päättyi kausi 2014. Kymmenen kisaa, kahdeksan maaliin, kaksi keskeytystä. Yksi voitto (XCO harrasteluokka), maratoncupissa paras sijoitus 8. (M40) ja cupin yhteistuloksissa 11. Nyt hetki hengähdystä, kevyempää kuntoilua ja virkein mielin kohti kautta 2015.

Tulokset
Keskustelua kilpailusta Fillarifoorumilla

Kategoriat
kilpailu pyöräily

Luukin MTB Maraton 2014

Luukin MTB Maraton, ei ehkä ole järjestelyiltään vuoden ykkönen, mutta muilta osin varsin mukava lauantaipuhde maastopyöräilijälle. Bonuspisteitä kisalle vielä sijainnista, koska lähelle on aina mutkattomampaa tulla ja aamulla saa nukkua pidempään.

Kisareitti on hyvinkin kaksijakoinen, on todella nopeaa ulkoilureittiä ja vastapainoksi hidasta röllipolkua (hidasta minulle, ei kärjelle). Merkitsin karttaan polkuosuudet vihreällä ja punaisella merkitty on enemmän tai vähemmän nopeaa baanaa. Vuoden takaista tekstiä lainatakseni, reitti on mallia lähtöpaikalta 8,5 km siirtymä Pirttimäkeen, siellä kolme 14,3 km kierrosta ja tämän jälkeen omia jälkiä takaisin lähtöpaikalle, joka onkin yllättäen muuttunut maaliksi.

Muistinvaraisesti hieman tarkemmin kuvaten reitin ensimmäiset neljä kilometriä on nopeaa hiekkatietä ja tämän jälkeen sukelletaan ensimmäisen kerran röllipolulle kiertelemään juuria tai sitten vaan ajamaan rohkeasti niiden päältä. Tämän jälkeen siirrytään taas nopeammalle alustalle ja ennen Pirttimäkeä on vielä jonkun verran suhteellisen helppoa polkuosuutta.

Pirttimäessä kurvataan huoltopaikan ohi ja lähdetään varsinaiselle kierrokselle nopeaa ulkoiluväylää pitkin. Kierroksen ensimmäinen polkuosuus on helppoa, mutta nousevaa. Tästä tullaan takaisin ulkoilureitille ja nousu jatkuu. Tämän jälkeen lasketellaan jonkin aikaa vauhdikkaasti alaspäin, ennen seuraavaa rankkaa ylämäkeä. Nousun päällä palkkioksi pääsee ajamaan mutavellissä enemmän tai vähemmän, mutta puhtaana tästä ei selviä. Vauhdikkaan laskun jälkeen on suuri todennäköisyys päästä tunkkaamaan pyörää tiukan ylämäen päälle, ennen seuraavalle röllipolulle siirtymistä. Tällä osuudella vauhti pysyy kuitenkin matalana ja juuret helppoina, joten täältä on suuri todennäköisyys selvitä ilman nöyryytystä. Tosin aivan lopussa on taas lyhyt, mutta jyrkkä ylämäki, jolle saattaa joutua nöyrtymään. Seuraavaksi jatketaan hiekkatietä ja asfalttia pitkin ehkä kisan haastavimpaan polkuosuuteen. Alussa mennään kovaa alamäkeen ja väistellään kiviä. Tämän jälkeen olisi vielä mahdollista pitää vauhtia yllä, mutta juuret on sijoiteltu todella taitavasti lisäämään haastekerrointa. Mukaan mahtuu myös kiviä, mutaa, pitkospuuta ja muuten vaan liukasta alustaa. Tämäkin hauskuus loppuu aikanaan ja taas mennään miljoonaa ulkoiluväylällä. Seuraava polkuosuus on todella nopea, mutta ainakin sitä yhtä vasemmalla puolella lähes piilossa olevaa kiveä kannattaa varoa! Seuraava ulkoiluväyläosuus alkaa nousulla ja tämän jälkeen luonnollisesti tullaan vauhdilla alaspäin. Viimeinen polkuosuus on taas röllikategoriaa, mutta ihan ajettavaa, jos vaan ajolinjat löytää. Tämän jälkeen kierrosta on jäljellä vajaa puoli kilometriä, joten tässä vaiheessa geeliä naamaan, viimeiset hörpyt tyhjenevästä juomapullosta ja huoltopisteen kautta toiselle kierrokselle… ja kolmannelle kierrokselle… ja tämän jälkeen niitä omia jälkiä takaisin Luukkiin. Eli polkua, tietä, röllipolkua ja loppuun 4 km niin kovaa kuin jalat antaa periksi anaerobista aineenvaihduntaa hyödyntäen.

Vuosi sitten starttipaikkaa vietiin vajaa kilometri eteenpäin hiekkatielle, jotta lähtö saatiin tehtyä turvallisesti. Tänä vuonna lähtö ja maali olivat kuitenkin samalla paikalla ja nyt liikkeelle lähdettiin moottoripyörän perässä muka rauhallisesti hieman ahtaammasta raosta. Massalähdöt ovat edelleen meikälle vähän vaikeita ja niinpä tälläkin kertaa alku tuli otettua liian varovasti ja samaan aikaan muiden rynniessä vasemmalta ja oikealta, kosketus tiedossa olleisiin omanvauhtisiin kavereihin katkesi. Ensimmäiset neljä kilometriä menivät taas paikkaa etsiessä ja ensimmäisellä röllipolulla edellä ajavien hapuilun seurauksena viimeisetkin seurattavat kaverit ehtivät hävitä kauas horisonttiin.

Pirttimäkeen saavuinkin omassa yhden hengen ryhmässä, mutta kierroksen alun nopealla hiekkaosuudella perästä tultiin kovaa ja näin pääsin hyvässä vauhdissa eteenpäin. Polkuosuudet tuntuivat menevän ihan hyvin, mutta ylämäkeen mentäessä jalka ei ollut ihan parhaassa hapessa. Yllättäen vertaisjoukkoon nähden ajoin parhaiten mutaosuudet, vaikkakin samaan aikaan tunsin sääliä pyörää kohtaan. Ei auttanut muu, kuin painia eteenpäin keskiötä myöten mutavellissä. Polkuosuudet menivät muutenkin ensimmäisellä kierroksella varsin mallikkaasti, mutta yhdellä nopealla pätkällä poljin otti kiinni hieman piilossa olleeseen kiveen ja suoritin jo perinteeksi tulleen isänmaan halailun tässä kisassa. Ei muuta kuin pyörän päälle ja eteenpäin.

Muistaakseni ajelin ensimmäisen kierroksen lopun taas yhden miehen ryhmässä, mutta heti toiselle kierrokselle lähtiessä takaa tultiin jälleen kovaa ja vauhtia löytyi (sama kaveri kuin edellisellä kierroksella samassa paikassa). Toinen kierros meni ensimmäisen tapaan, polut ok, ylämäet raskaita ja mudassa täyttä kaasua. Kierroksen puolenvälin jälkeen jatkoin matkaa toisen Pivot kuskin kanssa ja tästä olikin apua polkuosuuksilla, jossa se toinen Pivot liiti selvästi kovempaa kuin meikäläisen vastaava menopeli. Tuosta rohkaistuneena sain taiottua itsellenikin lisää vauhtia.

Kolmas kierros oli vaihtelevin. Tässä vaiheessa olin ajanut jo edellä ajavia kiinni ja porukkaa pyöri ympärillä enemmän. Polkuosuuksilla sijoitukset vaihtelivat, kun vuoron perään kuskeilla rengas sutaisi juureen päällä tai muuten ajo tökki. Oma meno oli sellaista jojossa olemista ja kolmannelta kierrokselta maaliin lähtiessä edessä näkyi useampia selkiä. Vedin viimeiset geelit naamaan ja tunsin selvästi piristyväni. Näin ajo muuttui vahvaksi ja viimeinen röllipolkuosuus meni ihan mallikkaasti. Lopun hiekkatieosuudella ajoin kiinni pari kaveria ja saimme vielä aikaan vauhtia vuorovedolla. Maaliin yritettiin ajaa ihan sivistyneesti, mutta kolmantena mukana ollut kaveri iski kunnon loppukiriä ja pakko siihen oli itsekin mukaan lähteä. Kolmen miehen kirikisassa tulin toiseksi, mutta se riitti varmistamaan omassa sarjassa 9. sijan. Tosin virallisissa tuloksissa olen tällä hetkellä väärässä sarjassa, mutta odotellaan josko se korjaus sinne tulisi. Näin on ainakin luvattu.

Maali näkyvissä ja hymy herkässä. Kuva: http://suberpolkijat.kuvat.fi/

Ajattelin loppuajan olevan tässä kisassa 5-10 minuuttia parempi, mutta osittain reitti oli hitaampi kuin vuosi sitten ja niin oli myös oma aloitus kisaan. Muutenkaan mittari ei ollut tänä vuonna niin punaisella kuin vuosi sitten. Kahdeksanneksi ajaneeseen eroa tuli jo tuntuvasti, joten sinne ei olisi ollut mitään asiaa edes parempana päivänä. Joten jälkikäteen ajatellen onnistuin ajamaan parhaan mahdollisen sijoituksen rasittamatta itseäni äärirajoille.

2014 sykedata vasemmalla ja 2013 oikealla.

Kun kisoja on takana jo kohtalainen määrä, alkavat ravinto ja juomapuoli natsaamaan. Ennen lähtöä pohdin vielä juomataktiikkaa yhdessä toisen kisaajan kanssa. Olisin saanut juomapullot järjestäjien toimesta huoltoon Pirttimäkeen, mutta päädyin ottamaan mukaan juomarepun ja yhden juomapullon. Geelit laitoin ensimmäistä kertaa geelipulloon ja pitää kehua ko. keksintöä. Nopeaa ja helppoa, ei tarvitse repiä geelipusseja auki ja rytätä sitten käytettyjä sottaamaan taskuja. Ainakin juoksevammat geelit tulivat pullosta hyvin ulos. Ja mukana oli tosiaankin kaksi geelipulloa, joihin molempiin olin tyhjentänyt 2 kappaletta 60-70 ml pusseja..

Nesteytyksen osalta olen huomannut itselläni toimivaksi ratkaisuksi juoda aamulla urheilujuomaa hyvissä ajoin ennen starttia, mutta kuitenkin viimeiset kaksi tuntia lähtökohtaisesti ilman nestettä. Näin ei tule viime hetken tarvetta käydä puskassa ja kisakin sujuu varsin mallikkaasti. Tietenkin heti kisan alusta lähtien nestettä pitää alkaa annostelemaan sopivissa määrin. Tosiaankin tämän kertainen annos oli aamulla ennen kymmentä 750 ml urheilujuomaa ja kisan aikana alas meni vajaa kaksi litraa plus geelejä 2 x 60 ml + 2 x 70 ml. Energiaa tuosta satsista tuli nautittua kisan aikana noin 700 Kcal. Energiankulutus kisassa oli puolestaan luokkaa 2500 Kcal, joten nopealla matematiikalla tuosta voi päätellä, että mitään massiivista hiilihydraattitankkausta ei tällainen kolmen tunnin kisaaja tarvitse.

Otin kisan aikana myös yhden nopeasti vaikuttavan Diasporalin ja urheilujuomaan olin lisännyt hyväksi havaitun määrän puhdistamatonta merisuolaa. Näillä toimenpiteillä krampit pysyivät kurissa koko matkan. Eli ravinnon ja nesteytyksen osalta nappisuoritus.

Näin alkaa kausi olemaan aika lailla paketissa. Neljän viikon päästä tavoitteena on vielä ajaa XCM cupin finaali, mutta mitään kuntohuippua en sinne lähde enää rakentamaan. Ennemmin tässä mennään jo puolikkailla valoilla vuosimallin 2015 harjoittelumotivaatiota etsiessä.

Kilpailun viralliset sivut
Tulokset (Fillari-lehti)
Keskustelua kilpailusta Fillarifoorumilla

Kategoriat
kilpailu pyöräily

MTB Green Race 2014

Olipa kisa. En edelleenkään tiedä tykkäsinkö siitä vai en, mutta maaliin pääsin.

Reittikartta

Mutta lähdetään taas alusta liikkeelle. Kisan mitta oli normi 60 km, joka muodostui neljästä 15 km kierroksesta. Kierroksen alussa oli noin 1 km hiekkatietä (kuvassa 1), jonka jälkeen alkoi ensimmäinen 6,5 km polkuosuus (2). Tämän jälkeen pitkä 4,5 km hiekkatieosuus (3) vei reitin taas lähtöpaikan ohi, josta lähdettiin toiselle 3 km polkuosuudelle (4),  ennen kierroksen päättymistä.

Polkuosuudet ja etenkin niistä ensimmäinen oli varsinaista jumppaa. Tuli mieleen Korson XCO -rata vaikeutettuna. Oli kivikkoa, juurakkoa, kalliota, tiukkaa nyppylää ylös, droppia, siltaa ja ties mitä. Pahimmat/terävimmät kivet oli hyvin merkattu ja nauhaakaan ei oltu säästelty reitin merkkaamisessa. Hyvä näin, koska huonommilla opastuksilla allekirjoittanut olisi voinut vaikka eksyä viimeisellä kierroksella, sen verran aivotonta alkoi homma siinä vaiheessa olemaan. Hieno reitti teknisistä maastoista tykkääville.

Ennen lähtöä oli epäselvyyksiä varvaussäännöstä, eli meneekö maali kiinni ensimmäisen kilpailijan tullessa maaliin vai sarjoittain aina ko. sarjan voittajan jälkeen. Lähtöviivalla tuomarit sitten sanoivat viimeisen sanan, eli maali menee kiinni ensimmäisen kilpailijan saapuessa maaliin. Tämä selvä, eli Ojala ja Veikkanen on pidettävä takana tai siis ei saa päästää poikien ohittaa kierroksella. Tuomarit olivat tehneet myös päätöksen, että kisan alkuun ajetaan yksi ylimääräinen 4-5 km hiekkatiekierros, jotta polkuosuuksille lähdettäessä ei tule liikaa ruuhkaa. Ihan hyvä näin, vaikkakin kaikki lisäkilometrit aina ottavat päähän.
Sitten varsinaisen kisan pariin ja taas kerran paukusta liikkeelle ja sopivaa vauhtia etsimään. Alun ”sakkokierroksella” jalat eivät löytäneet parasta vauhtiaan, eli pitäisiköhän alkaa tekemään kunnon lämmittelyt aina kisan alkuun (?). Ensimmäiselle polkuosuudelle lähdin naistensarjan voittajan perään ja näin jälkiviisaana olisi pitänyt vaan yrittää ajaa tieosuudella ohi, mutta enpäs ajanut. Varmasti useammallakin oli hakemista ensimmäisellä kierroksella, mutta oma ajo tökki tosi pahasti, kun edelläkin ajaneella tökki. Tein ohituksen jossakin vaiheessa polkuosuudella, mutta hetken päästä ajoin yhden dropin täysin väärää ajolinjaa ja suoritin sellaisen mini-otb:n. Ja taas huomasin ajavani saman naisen perässä. Jonkun ajan päästä alkoi tiesiirtymä ja siinä pidimme toisen kaverin kanssa vauhtia yllä. Maalialueelle tullessa päätin vaihtaa juomapullon heti ensimmäisen kerran huoltopistettä ohittaessa (vaikkakin kierrosta oli vielä n. 4 km jäljellä) ja yllätys yllätys, taas polkuosuudelle mennessä eteen ehti tuttu tyttö. Ei muuta kuin perässä ajoa ja ensimmäisen kierroksen jälkeen hiekkatiesiirtymän ajoin sen verran kovaa, että pääsin ajamaan polkuja omassa rauhassa.

Kuva Petra Härkönen

Toinen kierros oli psyykkisesti paha, kun meno alkoi tuntumaan jaloissa, mutta kierroksia olisi jäljellä ihan riittämiin. Jonkinlainen flow-tila löytyi ja ihan pahoja mokia ei tullut tehtyä. Paitsi onnistuin hävittämään pumpun, joka ei selvästikään kestänyt takataskussa röykytystä. Kolmannelle kierrokselle lähtiessä toivoin, että kärki tulee ja ohittaa. Kierroksen alkupuolella takaa tultiinkin kovaa ja kuvittelin jo hetkeni koittaneen, mutta ohi meni vauhdilla Veikkolainen, joka oli ilmeisesti kärsinyt jostakin teknisestä failuresta. No tulosten perusteella hänen kolmannen kierroksen aika oli ihan samaa tasoa kärjen kanssa, joten siinäpä sitten hetken ehdin nähdä miten tätä rataa pitää ajaa. Muuten tämäkin kierros meni ilman sen suurempia virheitä. Kevyttä maakosketusta tuli taas otettua, mutta muuten alkoi reitti olemaan hallussa. Tosin jotkut pahat paikat tuntuivat muuttuvan entistä pahemmiksi, kun reitti kului tai otti jotenkin kosteutta itseensä.

Sotaratsu

Viimeiselle kierrokselle oli sitten ”pakko” lähteä, kun kärki ei meikää kiinni saanut. No eivät olleet siinä vaiheessa kovinkaan lähellä maalia, eli tiukille ei mennyt. Viimeinen juomapullo mukaan ja lasillinen järjestäjän urheilujuomaa ja ei kun taistelemaan. Polkuosuuden alkaessa ajoin yhden kaverin kiinni ja hän tarjosi hienosti tietä, kun hänellä ei tainnut meno olla enää niin kevyttä. Siitä sitten pienen töpeksimisen jälkeen edelle ja eroa alkoikin heti tulla. Alkumatkaan sattui pari vähän pahempaa jyrkkää laskua, joista ensimmäinen meni vielä ihan ok. Toisella onnistuin sitten töpeksimään oikein kunnolla ja heitin näyttävät otb-voltit. Maassa maatessani aloin odottamaan pyörän tippumista niskaan, mutta aika huvittava tunne tuli, kun huomasin pyörän tulevan takaa ja rullaavan ohi… sain sitten viime hetkellä kiinni pyörästä ja ei kun ylös. Irronnut juomapullo takaisin kiinni ja äkkiä juosten loppurinne alas, ettei takaa tulla päälle. Vaihdettiin taas paikkoja äsken minut ohittaneen kanssa ja sen verran jalat saivat osumaa, että jouduin tiputtamaan vauhtia. Muutenkin ajo muuttui tämän jälkeen tökkiväksi ja väittäisin tuon kolaroinnin vieneen viimeisen kierroksen ajasta lähemmäs 5 minuuttia. Maalissa paukkuja olisi ollut vielä jäljellä, mutta orastava puujalka ei antanut periksi polkea kunnolla. Ja tosiaankin ajoin lopun aivan liian varovasti ja mikä pahinta, katse iski kiinni niihin punaisella maalattuihin kiviin ja katseen suuntaanhan se rengas tahtoo aina mennä.

Pitkällä tiesiirtymällä ajoin vielä kiinni edelle päässeen, mutta viimeiset polkuosuudet tökkivät jälleen ja maaliin pääsin vihdoin ja viimein ajassa 4 h 12 min 10 sec ja tällä kertaa sillä irtosi oman sarjan 8. sija. Paremmalla tähtien asennolla sijoitus olisi voinut olla pari sijaa korkeampi, mutta jätetään jossittelut muille.

Mutta tässä on kisa, jota voin ehdottomasti suositella todellisen maastopyöräilyn ystäville. Aloittelijoille reitillä on varmastikin paljon talutettavia paikkoja, mutta teknisestä maastosta tykkäävät kuskit nauttivat varmasti radasta. Kuntoa neljän kierroksen ajaminen vaatii ehdottomasti, vaikkakin nousuja reitiltä ei paljoakaan löydy. Muutenkin järjestelyt oli hoidettu vallan mainiosti ja kisan jälkeen tarjottu lihakeitto maistui hyvin ryytyneelle kisaajalle.

Näin tällä kertaa. Nyt pitää vain nuolla haavoja ja valmistautua tulevana lauantaina ajettavaan Luukin mtb maratoniin.

Kategoriat
kilpailu pyöräily

Korso XCO

Viime sunnuntaina oli vuorossa elämäni ensimmäinen XCO kisa Korson Vierumäessä.

Rata on minulle hyvinkin tuttu, mutta kävin vielä ennen kisaa harjoittelutauon aikana kiertämässä osan reittiä noin niin kuin aikaiseksi lämmittelyksi ja katsastamassa mihin kuntoon rata on mennyt aamupäivän ajajien jälkeen. Oma startti harrastesarjassa oli vasta klo 15, joten ehdin katsoa Eliten kisan lähes kokonaan ennen omaa varsinaista starttiin valmistautumista.

Lämmittely oli tällä kertaa luokkaa pari vetoa ja viivalle. Mitään käsitystä minulla ei ollut muiden kisaajien tasosta, joten ajattelin lähteä paukusta (pillistä) liikkeelle niin kovaa kuin pääsen ja tällä taktiikalla taisin olla ihan selkeästi johdossa ensimmäisen ylämäen päällä. Kisan ensimmäinen kierros oli noin 1,4 km kuntorataa ja aloin vähitellen rauhoittamaan vauhtia, jotten polttaisi liikaa niitä tulitikkuja ennen kisan siirtymistä teknisempään maastoon.

Avauslenkin lopulla pari kaveria saikin minut kiinni ja varsinaiselle ensimmäiselle xco-kiekalle lähdettiin yhtä matkaa. Kierroksen ensimmäisen ylämäen päällä sanoin vierelle tulleelle kaverille, että olen nyt vetänyt ensimmäisen kierroksen, joten saa mennä edelle. Vastaukseksi tuli jotakin viroa, joten kommunikaatio ei ehkä onnistunut, joten painuin edelle ja kaarroin ensimmäiselle metsäpolulle. Heti alkoi tulla eroa ja jatkoin sopivaa tykitystä.

Ensimmäiseen droppiin tullessa ajoin kiinni edellä lähteneitä M50/40-sarjalaisia (neljä kuskia) ja ensimmäisen ohitin juuri ennen puusiltaa. Tämän jälkeen seurailin kolmea edellä ajavaa ja kuittasin seuraavasta ohi vähän ennen reitin Canada-osuutta. Tuolla osuudella olleessa kivikkonousussa edellä ajava jalkautui ja en päässyt itsekään kokeilemaan renkaiden pitoa, joten yritin sitten juosta kaverin ohitse. Tämän jälkeen edellä oli ratamestari Esko Aapio, jota aloin tavoittamaan. Kierroksen täyttyessä tunsin pientä epävarmuutta, koska takana tulevat kaverit olivat ehkä aavistuksen liian lähellä. Näin jälkikäteen huomasin, että eroa kakkoseen oli 33 sec ja kolmoseen 1 min 5 sec, joten semiturvallisesti mentiin.

Toista kierrosta jatkoin Eskon peesissä ja välillä mietin jo ohitusta, mutta katsoin sykettä ja totesin tämän vauhdin olevan tässä vaiheessa ihan hyvää kisavauhtia. Kierroksen puolen välin jälkeen ajoin Eskosta ohi ja lopun yritin vetää rennon kovaa. Sen verran pessimisti olen, että voittoon en vielä 100% uskonut, mutta hyvältä alkoi näyttämään. Ihan lähellä takana ei näyttänyt olevan Eskon lisäksi muita, joten Canandan jälkeen vielä viimeinen nousu kuntoradalla ja siitä loppulaskuun. Tässä vaiheessa nousuun oli tulossa kisan kakkonen, joten nyt suu alkoi olla isoa hymyä. Viimeiset mutkittelut ja maaliin voittajana. Ja sitten iskettiin mikrofonia suuhun kuin suurellekin voittajalle… toivottavasti sieltä tuli jotakin järkevää sanottavaa. Maalissa eroa oli kakkoseen 39 sec ja kolmoseen 1 min 34 sec, joten oikeastaan ero tuli tehtyä ensimmäisellä kierroksella ja toisella yritettiin vaan pysyä mukana menossa.

Voi olla, että Korson rata on meikälle liian tuttu ja vastaavalla porukka jossakin muualla voittoa ei välttämättä olisi tullutkaan. Mutta ensi kaudelle pitänee ottaa ohjelmaan XCO-cupin kisoja ihan siinä omassa M40-sarjassa.

Kuvat Emil Eklund

 

 

 

Kategoriat
kilpailu pyöräily

Jämi84

Ihan alkuun piti tarkastaa, mitä kirjoitin Jämin kisasta vuosi sitten. Ainakin ensimmäisen kappaleen voi laittaa uudestaan, koska allekirjoitan sen edelleen.

”Alkuun pitää kyllä kiittää järjestäjiä. Puitteet olivat loistavat, huolto toimi todella hyvin ja lähtö sekä reitin alkupuoli oli rakennettu niin, että mitään ruuhkia ei missään vaiheessa vastaan tullut. Reitti oli teknisesti helppo, mutta matkan sekä vauhdin myötä sitä haastavuuskerrointa löytyi ihan kunnolla. Suosittelen kokeilemaan ensi vuonna!”

Tosiaankin reitti on teknisesti todella helppo, mutta etenkin tänä vuonna onnistuin osoittamaan itselleni reitin haastavuuden vauhdin kautta. Oman helpotuksen raastamiseen toi edelleenkin erittäin mallikkaasti toiminut huolto. Halusinpa sitten urheilujuomaa, vettä, vesipullon tai viimeisessä huollossa suolakurkkuja, aina oli käsi ojentamassa ja matka jatkui vauhdilla eteenpäin. Nöyrä kiitos ja kumarrus! Aina siinä vauhdissa ei kiitosta ehtinyt tai muistanut sanoa.

Alkusäätöjä

Sää taisi myös olla aika pitkälti vastaava kuin vuosi sitten, eli siltäkin osin puitteet toimi, jos vaan tykkää ajaa lämpimässä kelissä 🙂

Ja sitten varsinaiseen kisasuoritukseen. Lähtökarsinassa toiseen riviin ja starttia odottamaan… Käskystä liikkeelle ja Stravan mukaan kilomerin mittainen lentokenttäkiri -segmentti meni 10 sekuntia vuoden takaista kovempaa, joten suunnitelma nopeammasta startista ainakin toimi. Siitä sitten lentokentältä pois käännyttäessä sain ihan hyvän paikan hieman kärjen takaa ja aika nopeasti tuli selväksi, että alku mennään todella hissutellen. Eli ensimmäiset 7 kilometriä meni heittämällä suuressa kärkiporukassa. Tämän jälkeen tie kapeni ja muuttui joksikin aikaa myös poluksi, jolloin joukko venyi ja kuumin kärki meni varmaankin jo menojaan. Jämi 1 -huoltoon tullessa ajatuksena oli pysyä tiettyjen kuskien läheisyydessä, jotta tieosuus 14-18 km välillä menisi jouhevasti peesissä. Tässä tuli sitten mokattua ja tielle päädyin vähän liian myöhään, mutta pakko oli lähteä omalla vedolla ajamaan edellä menevää jonoa kiinni. Syke- ja nopeusdatan perusteella vedin siinä kuin hullu pari minuuttia ja sen jälkeen oli pakko antaa periksi. Jäin sitten himmailemaan ja odottamaan seuraavaa takaa tulevaa junaa. No sen pituus oli kolme äijää, mutta kelpasi tässä vaiheessa vallan hyvin, eli jonon jatkoksi vaan. Sain siinä sen verran hengähdettyä, että pystyin vielä yhteen vetovuoroon juuri tienpätkän lopussa.

Loppupätkä ennen Jämi 2 -huoltoa meni enemmän ja vähemmän roikkuessa, koska tylyllä kahden minuutin vedolla olin onnistunut polttamaan itseäni kuitenkin liikaa. Huollon jälkeen jonoon onnistui liittymään enemmänkin kuskeja ja näin matka jatkui eteenpäin. Jylli 1 -huollon jälkeen alkoi taas nopeampi tienpätkä ja vetomiehiä meidän jonosta taisi tuossa vaiheessa löytyä noin kolme ja loput peesasivat. Näin jälkiviisaana voin todeta, että parempi paikka meikäläisellekin olisi ollut jonon hännillä ajaminen. Tuossa vaiheessa kuvittelin kuitenkin olevani lähes kuolematon. Viimeisen kerran voimaa löytyi koneesta ennen Vatula 1 -huoltoa polkupätkällä ja Vatulanharjun nousussa. Tämän jälkeen alkoi hidas katkeaminen. Ensin menetin edellä ajavan selän seuraaville polkuosuuksille tullessa, mutta onnistuin ajamaan niin kovaa, että takaa kiinni kirinyt porukka tyytyi samaan vauhtiin. Isomman tieuran alkaessa ymmärsivät muut alkaa vetämään ja oma tehtävä oli vain sinnitellä perässä. Vasun huollon kohdilla kaikki oli vielä jotenkuten hallinnassa, mutta päivän paskamaisin hetki sattui aika tarkkaan 58 km kohdilla olevaan ylämäkeen. Muu porukka takoi ylämäkeä innolla ja meikä taisteli kramppeja vastaan ja katkesi taas lisää. Mäen päällä olin reilu kymmenen metriä muita perässä ja sinne ne menivät. Jalat eivät vaan totelleet, eli tästä alkoi yksinäisen miehen blues… tuttu tarina, ei ketään (tavoitettavaa) edessä ja takanakin todella hiljaista. Se oli kuitenkin varmaan, että ennemmin tai myöhemmin sieltä joku juna tulee… Mutta voi matkanteko olla yksinäistä. Vatula 2 -huolto  63 km kohdilla… yksin. Seuraavan 5 km matkalla sentään joku tuli takaa ja tietenkin ajoi ylämäessä ohi. Ei peesiä siitäkään. Seuraavaksi Jylli 2 -huolto 74 km kohdilla. Jalat aivan paskana, suolakurkkua naamaan ja sieltä se seuraava juna vihdoinkin saapui. Tässä vaiheessa oli vain pakko käskeä jalkoja toimimaan ja jonon jatkoksi. Todennäköisesti ei tämäkään porukka ollut enää ihan tuoreimmassa hapessa, joten nyt pysyin suhteellisen hyvin mukana melkein 80 km kohdille, jonka jälkeen aloin käymään viimeistä taistelua itseni kanssa. Jokaisessa nousussa pelkäsin jalkojen sanovan sopimuksen irti ja äijän kaatuvan kramppikivuista huutaen. Viimeisen puolentoista kilometrin aikana sain lisää virtaa, kun päätin pitää takana olevat maaliin asti takana ja ei muuta kuin reidet huutamaan hoosiannaa. Sieltä se maali viimein tuli ja pitää sanoa, että aika pahalta jalat siinä vaiheessa tuntuivat. Mutta siitäkin huolimatta perille päästiin.

Kramppikintut

Siten pientä vertailua vuoden takaiseen. Keskisyke oli nyt 161 ja vuosi sitten 154. Aikaa meni nyt vajaa kolme minuuttia enemmän, mutta olin 60 km kohdilla edellä viimevuotista aikaa reilu 5 min. Ja pientä jossittelua. Jos olisin pysynyt mukana huomattavasti kovemmassa vauhdissa jo sieltä 14 km kohdilta, tämä voisi olla tarina vieläkin pahemmasta katkeamisesta tai huippuhyvästä suorituksesta. Jos taas en olisi katkennut siellä 58 km kohdilla, loppuaika voisi olla 5-10 min kovempi. Kaikesta huolimatta tarina meni nyt yllä olevan mukaisesti ja tästä on pakko jatkaa tätä kautta jossakin määrin pettyneenä.

Mutta 2015 uusi hyökkäys Jämillä 🙂

Kategoriat
kilpailu pyöräily

Valkeakoski, R-Tech MTB Maraton

Viikonloppuna tuli sitten kisattua Valkeakoskella mtb-maran merkeissä. Vuorossa oli jo kauden viides startti, joten rutiinilla mennään 🙂
Sää suosi kisailijoita, lämmintä ei ollut liikaa, aurinko taisi olla suurimman osan ajasta piilossa ja ajoviima hoiti hyvin kuskin jäähdytyksen. Oliko sitten olosuhteiden vai valmistautumisen ansiota, mutta krampit eivät tälläkään kertaa menoa häirinneet.
Tykkäsin myös reitistä todella paljon, vaikkakin polkuosuuksia ei reitiltä kovinkaan paljoa löytynyt. Nopeaa pätkää senkin edestä ja Jämiä ajattelen maasto sopi treenaamiseen kuin nyrkki silmään. Myös täysjousto Pivot toimi kuin unelma ja niillä harvoilla polkuosuuksilla tunsin olevani todella nopea. 30-piikkinen eturatas yhdessä 10-piikkisen takarattaan kanssa tarjosi ihan hyvät vauhdit myös hurjasteluosuuksille. Tosin Jämille pitänee lisätä eteen pari piikkiä, jottei tarvitse pitkiä pätkiä sitkuttaa yli sadan kadenssilla.
Reitin korkeuskäyrää
Tarkoitus oli ottaa lähtö kerrankin tosissaan, mutta 15 sekunnin merkin jälkeen varmaankin nukahdin ja lähtövihellyksen tullessa havahduin… no näitä virheitä ei anneta anteeksi, joten oman ajopaikan hakeminen oli sitten alkuun sitä itseään. Ihmeitä en saanut tehtyä, joten ensimmäisen nousun jälkeen n. 5 kilometriä pitkälle todella nopealle peesipätkälle en lähtenyt ihan optimaalisista asetelmista. Hirveästi siinä ei kannattaa alkaa hosumaan, joten menin sitä vauhtia mitä muutkin ajoivat ympärillä.
Seuraava nousuvoittoisempi parin kilometrin pätkä mentiin jo ihan hyvää iskua, tosin jono alkoi vähän venymään ja jouduin parantamaan omaa sijoitusta pienellä ylämäkispurtilla. Vauhdikkaaseen laskuosuuteen lähdin jonkun naisen perässä ja laskun jälkeen polkuosuudella piti painaa jarrua aika lujaa, kun meinasi tulla peräänajo. Polkuvauhti ei enää tyydyttänyt, joten pyyhkäisin ohi ja jatkoin eteenpäin omalla vauhdilla. Kympin kohdilla taisin taas ajaa jossakin ryhmässä ja lenkin loppuosa meni ilman sen kummempaa dramatiikkaa. 
Toisen kierroksen alussa ajoin yhden edellä ajaneen kiinni ja kierroksen alkuosan vauhtipätkä mentiin sitten meikäläisen vetämänä. Kiitokseksi vetoavusta tieosuuden päässä kaveri spurttasi lujaa karkuun ja putosin kannoilta. Samalla takaa tuli kovaa vauhtia muutama kanuuna ja toisen kierroksen teema oli yksinkertaisesti perässä roikkuminen. Ensin lähempänä ja kierroksen puolen välin jälkeen vähän kauempaa. Ajoin minut jätättäneen kaverin taas kiinni kierroksen lopulla ja selvisi, että hän ajaa kahta kierrosta, joten eipä sitten apuja kolmannelle kierrokselle, jolle lähdin tilanteessa, jossa ketään ei ole lähelläkään edellä eikä takana. Tuttua tämäkin.
Pitkillä suorilla näin jonkun ajavan kaukana edellä ja taisinpa sitten ajaa häntä matkalla kiinni jonkun verran. Pari kilometriä ennen maalia onnistuin vielä kaatumaan nopeassa mutkassa. Ilmeisesti ajoin vain liian kovaa ja eturengas lähti puun juuresta. Nopeasti ylös ja matka jatkui. Vajaa kilometri maalista näin taas edellä ajavan olevan jossakin puolen minuutin päässä, joten eipä siinä enää mitään yllätyskiriä saanut päälle. Maaliin ajassa 2.31 ja jotakin, eli nopein mara-aika tähän mennessä… no reitti ei ollut ihan luvattua 60 kilometriä kuitenkaan.
Nyt voikin alkaa keskittymään vajaan kolmen viikon päästä ajettavaan Jämin kisaan, joten harjoittelu sitten sen mukaista.
Kategoriat
kilpailu pyöräily

Laajavuori MTB / kisaraportti

Kuva: Jyrki Solja

61 kilometriä, reilut 1 500 nousumetriä ja paljon mutaa. Siinä lyhyesti viime lauantain urakka Laajavuori MTB Marathonilla Jyväskylässä.

Kisapäivän aamuna Jyväskylässä satoi vielä vähän, mutta sää selkeni aamupäivän aikana ja kisa päästiinkin ajamaan koleassa mutta sateettomassa säässä. Kisapyöräksi valikoitui tällä kertaa jäykkäperäinen 29, jossa voimansiirron virkaa hoiti tee-se-itse 1×10 Race Face narrow-wide 32T eturattaalla ja General Lee -adapterilla kuorrutetulla11-40 takapakalla.

Niin kuin yleensä, lähtömerkistä liikkeelle ja heti alkukiihdytyksessä huomasin jalkojen olevan kaikkea muuta kuin tuoreet, joten paikka löytyi sitten jostakin sieltä muiden seasta. Ensimmäinen kierros oli sitten tuttuun tapaan vauhdin hakemista ja sopivanvauhtisen ajoseuran etsimistä. Reitti osoittautui ihan ajettavaksi, vaikkakin ne mutaosuudet eivät ihan kuuminta hottia olleet. Ylämäet olivat kuitenkin ihan ajettavia ja kierroksen lopun nousut menivät ensimmäisellä kierroksella helposti. Siitä sitten DH-rataa (vai oliko se Enduro) alas ja uudelle kierrokselle.

Toinen kierros oli lyhyesti sanottuna roikkumista kovempaa ajavien perässä. Tasaisella mentiin välillä ihan rajoilla, mutta ylämäet olivat taas yllättävän helppoja. Kierroksen lopun nousut ajoin taas vahvasti ja kolmannelle kierrokselle lähdin yhdessä toisen kisaajan kanssa. Alku meni taas perässä ajaen, mutta jossakin vaiheessa menin edelle ja tein puolivahingossa kaulaa. Aikani rimpuilin yksin, mutta kohta mentiin taas yhtä matkaa. Näissä asetelmissa loppunousuihin ja vahva vire jatkui taas. Muutama selkä tuli vielä ylämäessä vastaan ja loppulaskuun pääsinkin ajamaan ei ketään lähellä edessä eikä takana tilanteesta. Hyvä näin, koska voimansiirto oli ottanut mudasta sen verran kipeää, että kaksi suurinta vaihdetta ei suostunut enää toimimaan ja 32-15 ratasyhdistelmällä ei enää ihan hirveää kiriä olisi otettu. Tällä kertaa kolme ratkaisevaa asiaa olivat kunto, kunto ja kalusto ja nyt ne riittivät omassa sarjassa (M40) 12. sijaan ajalla 3.18.40. Aika lailla samaa tasoa kuin viikko sitten Korsossa.

Nousumetrien osalta kisa oli hyvää fyysistä ja psyykkistä harjoittelua Tahkoa ajatellen. Vielä muutama kova treeni seuraavan viikon aikana ja siitä sitten tuoreilla jaloilla kohti lähtöviivaa.

Kategoriat
kilpailu pyöräily

Sunnuntai 8.6.2014 / Korso 96 MTB Marathon

Kisapäivät on aina vähän sumuisia, eli vuorossa hajanaisia havaintoja, a.k.a kisaraportti.

  • herätys ilman kelloa vähän vajaa kahdeksan. Pakolliset aamutoimet.
  • Jääkaapin tutkimista. Rahkaa, mysliä, tositummaa reissumiestä ja kahvia. Näin kisa-aamun kunniaksi olisi voinut ostaa vähän vaaleampaa leipää. Ehkä muistan seuraavalla kerralla.
  • Lepäilyä
  • Tarvittavat kamat kassiin, pyörä autoon, lisää tarvittavia kamoja, ja viime hetken havainto, eturengas myös mukaan.
  • Auto käyntiin ja kohti kisapaikkaa. 5 min myöhemmin perillä. Kotikisa 🙂 kotietu.
  • Numeron haku, säätöä, geeliä naamaan, joukkuekavereiden etsimistä, ”joukkuekokous”, hattuilua, #normipäivä.

  • Taskut täyteen geelejä, Liikasen Ekin super-pika-vaikutteista-magnesiumia myös takataskuun. Juomapullon vienti huoltopaikalle, lisää säätämistä.
  • Starttipaikalle hakeutuminen, odottelua, kusihädän esiaste, ei ehdi enää…
  • Startti… kasa… väistö… auton perässä… vapaa vauhti… ensimmäinen polkuosuus… ruuhkaa…
  • Todellisuuteen herääminen… missä hitossa kaikki on? ensimmäiset 15 km suurin piirtein itsekseen polkien, joku menee ohi (onnistun kyllä kuittaamaan toisella kierroksella).
  • Loppukierros hyvässä peesissä… ensimmäinen kierros täyteen… taas yksin…
  • Selkiä edessä, peesissä, irtiotto, selkiä edessä, peesissä, irtiotto, jne…
  • Krampin esiasteet, täyttömäki, ehkä elämä voittaa, krampin tapaisia, ehkä pääsen maaliin, kramppi… argh.
  • Tajuaminen, että krampin kanssa voi elää, jos pyörittää kampia kovalla vauhdilla…
  • Edellä kuvatun tajuamisen kanssa elämistä haastavissa olosuhteissa.
  • Polkua, pururataa, polkua, tukin yli, ylämäki, tasainen, alamäki, hyppyri, viimeinen mutka ja maali… tässäkö tämä oli???
  • Elpymistä, odottelua, joukkuekaverit maaliin, suihkuun, keittolounas, kotiin, pizzapäivällinen, sauna, keittoillallinen… #normipäivä
  • Kategoriat
    kilpailu pyöräily

    Aulanko MTB 2014

    Nyt mennään jo helatorstaita ja meikä ei ole ehtinyt vielä päivittämään viime viikonlopun statusta. Jos olisin yltänyt huippusuoritukseen Aulangolla, olisi tekstiä tullut varmasti jo lauantaina, joten tästä  voi nyt päätellä jotakin.

    Viime viikko oli harjoittelun osalta hieman kevyempi ja tähtäimessä tosiaankin Aulanko MTB lauantaina. Sääennuste lupasi hikistä päivää ja viimeistään aamulla selvisi, että helpolla ei tule selvittyä vajaan 30 asteen lämmöissä. Kisassa ajettiin kaksi kierrosta noin 25,5 km rataa. Nousumetrejä kierrokselle kertyi vajaat 500, joista kelpomäärä heti alkuun kuuden kilometrin matkalla. Tämän jälkeen vuorossa oli paljon polkukilometrejä ja tietenkin lisää nousumetrejä. Tähän päälle vielä ne helteen tuottamat hyvät lämmöt, joten aikaisessa vaiheessa oli selvää, että kisan ainoa tavoite oli itsensä voittaminen.

    Ensimmäinen kierros meni kokonaisuutena vaihtelevissa merkeissä ja olosuhteet huomioiden ihan ok.  Toisella kierroksella alkoi sitten vaikeudet. Aulangon näköalatornille nousu meni vielä hyvin ja sen jälkeen haastavassa laskussa onnistuin todennäköisesti saamaan takarenkaaseen reiän. Tämän jälkeen vuorossa oli kilometrimäki ja sitä noustessa en vielä tiennyt tyhjenevästä takarenkaasta mitään, mutta taas alaspäin mennessä paineet alkoivat olemaan niin alhaiset, että ongelma paljastui. En sitten tutkinut rengasta sen tarkemmin, iskin yhden patruunan ilmaa sisään ja jatkoin matkaa. Rengas tyhjeni jälleen todella nopeasti ja näin jälkikäteen ajatellen tein virheen ja laitoin sisärenkaan ja jatkoin menoa. Noin 35 km kohdilla olin saanut taas jonkinlaisen flow-tilan päälle ja huomasinkin pitkällä polkusuoralla useamman selän edellä ja innostuin takaa-ajosta. Kymmen sekuntia myöhemmin takarenkaasta alkoi kuulumaan shhhhhh… Joten se oli sitten siinä.

    Kaikesta huolimatta ei harmita kovinkaan paljon. Yhden kokonaisen kierroksen ehdin jo kisaa ajamaan ja ihan hyvästä harjoituksesta tuo vajaa matkakin meni. Seuraava startti Korsossa ja sitä seuraava Laajavuoressa. Jatketaan!

    Kategoriat
    kilpailu pyöräily

    Lauantai 7.9.2013 / Luukin mtb maratoni

    Laitetaanpa tännekin suurin piirtein sama tarina kuin naamakirjaan…

    tänään oli vuorossa Luukin maastopyörämaraton, eli minulle 60 kilometriä täysin tuntematonta reittiä jossakin päin Espoota.

    Odotukset eivät olleet hurjat, olihan tuollainen maastopyöräkisoihin tähtäävä harjoittelu jäänyt Jämin jälkeen telakalle ja satunnaisia revittelyjä lukuun ottamatta ns. peruskestävyysrimpuilua ja työmatka-ajoa elokuun kilometrit ovat olleet. Osallistumispäätöksenkin tein vasta reilu viikko sitten, joten eipä siinä sitten ehtinyt yhtä tiukempaa repäisyä enempää ns. valmistelevia tekemään. Eli vanhoilla pohjilla mentiin.

    Reitti oli mallia lähtöpaikalta 8,x km siirtymä jonnekin, siellä kolme 14,x km kierrosta ja tämän jälkeen omia jälkiä takaisin lähtöpaikalle, joka olikin yllättäen muuttunut maaliksi. Garminin mukaan matkaa tuli taitettua 59,5 km.

    Ja se varsinainen kisa. Vaikka matka on pitkä ja sen aikana ehtii tapahtumaan vaikka mitä niin enpä siitä löydä sen ihmeempää kerrottavaa. Ilmeisesti aivot ovat kuitenkin niin vahvasti ohjelmoitu siihen ajamiseen ja oikean ajouran etsimiseen, jolloin maalissa suurin osa matkasta tuntuukin olleen viivasuoraa EEG-käyrää ilman mitään muistoja.

    Mutta tuttuun tapaan isolla porukassa liikkeelle ja alussa leveämmän tien aikana löysin oman paikkani ja ei muuta kuin isoa kovaa ja röllipoluilla sitä tarkkuutta, ettei iso ja paha juuri vie eturengasta ja äijää siinä samalla mukanaan 🙂

    Siirtymä ja ensimmäinen kierros olivat sen verran kovavauhtisia nykykuntoon nähden, että aloinpa siinä jossakin vaiheessa jyrkkää ylämäkeä polkiessa miettimään, että näinköhän tässä kunnialla kolme kierrosta menee. Vielä kun ensimmäisen kierroksen polkuosuuksilla edessä tuntui riittävän ”sähläreitä” (osaan kyllä itsekin tarvittaessa sählätä), menetin omankin ajorytmin sekä vähän nahkaa oikeasta polvesta. Taisinpa sitten näiden isänmaan halailujen jälkeen olla suhteellisen yksin toiselle kierrokselle lähdettäessä.

    Tässä vaiheessa olisi ollut ihan kiva ajaa porukassa nopeaa osuutta, mutta ensimmäisen kerran selkiä tulikin vastaan vasta seuraavilla polkuosuuksilla. Eipä niissäkään se oma ajo todellakaan mitään vahvaa ollut. Kun vielä yritin vetää oikein isoa kovaa yhden juurakkopätkän niin eihän siinä sitten mikään polku riittänyt sitä leveää ajolinjaa ja taas alkoi meno tökkimään, MUTTA tällä kertaa onnistuin ihmeen kaupalla välttämään pannut.

    Kolmas kierros olikin sitten taistelua kramppeja vastaan. Yhden ylämäen jouduin kävelemään, kun sen verran pahasti oikea jalka alkoi oireilemaan, mutta sen jälkeen loput krampit sain taisteltua pois ihan kampia pyörittämällä. Voimaa ja kestävyyttä jaloissa olisi kyllä vielä ollut, mutta minkä siinä teet, kun luontainen tehonrajoitin iskee äkäisesti kiinni.

    Loppuun vielä siirtymä takaisin maaliin ja aikaa tähän lauantailenkkiin meni 2.57.12 ja sillä irtosi M40 sarjassa 10. sija.

    Ja loppuun väliajat (noin): menomatkan siirtymä 20.51, kierrokset 42.58, 43.27 ja 45.15 sekä paluumatkan siirtymä 24.53. Voisikohan sanoa, että loppua kohti hidastuvaa.

    Korkeuskäyrää…