Kategoriat
harjoittelu pyöräily

Perjaintai 18.7.2014

Liiallisen maastopyöräkikkailun tuloksena selkä, kylki tai joku siellä päin oleva osa kipeytyi sen verran pahasti, että ainoa järkevä (tai ennemminkin mahdollinen) harjoitusmuoto on parina viimeisenä päivänä ollut maantiepyöräily.

Tämäkään lajimuoto ei mennyt eilen ihan putkeen. Aamulle ajoitettu lenkki päättyi noin 4 kilometrin kohdalla tämän kauden maantierengasrikkoon numero 5. Siinä sisuria vaihtaessa ajattelin, että ei tässä ole enää mitään mieltä, joten paljon kehutut, mutta meikällä huonosti viimeisen 1000 kilometrin matkalla palvelleet Continentalin GP4000s gummit vaihtuivat Schwalben Duranoihin.

Iltapäivällä sitten uusilla gummeilla liikenteeseen ja vuorossa oli kynnystehoisia intervalleja. Suunnitelman mukaan 3 x 15 minuuttia, mutta maastonmuoto hieman muutti vetojen pituutta, kun sitä viimeistä minuuttia ei välttämättä pysty kovinkaan tehokkaasti vetämään alamäkeen, jossa jo vapaavauhti on luokkaa 60 km/h. Eli toteutus oli alkuun PK-tasoista n. 30 minuuttia ja tämän jälkeen kolme noin 14 minuutin vetoa kahden minuutin palautuksella. Loppuun vielä reilu kolme varttia PK:ta kotiin.

Tälle päivälle riittäkin tunnin palauttava lenkki ja viikonloppuna taas pitkää lenkkiä kehiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s