Kategoriat
harjoittelu pyöräily

Keskiviikko 21.5.2014

Tämän blogin päivittämisessä on havaittavissa pientä kevätväsymystä. Positiivista tässä on se, että yleensä tämä tarkoittaa ajan priorisoimista harjoitteluun ja sosiaalisen median ulkopuoliseen elämään.

Viime viikko oli harjoituksellisesti ihan jees, tunteja vajaa 15 ja kilometrejä yli 300. Pisin lenkki oli lauantaina kevennetty Reitti 2000. Virallisesti reitti menee Laaksosta Laaksoon ja mitta taitaa olla noin 110 km, mutta nyt ajettiin poikien kanssa ainoastaan 75 km. Suurin osa matkasta oli nopeaa ulkoilubaanaa ja osittain jopa asfalttitietä, mutta toisaalta mukaan mahtuu jonkun verran maastopolkua ja jalkautuakin piti välillä. Kaikin puolin ihan mukava lenkki.

Sitten viimeisimmän blogitekstin päätin myös osallistua tulevana lauantaina Aulanko mtb -kisaan, kun tuo nilkkakin alkaa tuntumaa jo todella hyvältä. Ja Tahkoa ajatellen päätin myös ajaa kesäkuun puolessa välissä MTB Marathon Laajavuoren. Jyväskylä on sen verran hieno kaupunki, että jollakin verukkeella sielläkin pitää päästä kerran vuodessa käymään. Ennen se onnistui syyskuussa Finlandia maratonin merkeissä, mutta tällekään vuodelle ohjelmaan ei juoksukisoja mahdu.

Mutta näissä merkeissä kohti kauden ensimmäistä starttia. Kolme yötä enää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s