Kategoriat
harjoittelu pyöräily

Maanantai 5.5.2014

Ei mene harjoittelu ihan suunnitelmien mukaan, mutta minkäs sille mahtaa. Aina välillä rapatessa roiskuu ja takapakkiakin tulee otettua.

Lauantain porukkalenkillä onnistuin hölmöilemään lähes helpoimmalla mahdollisella paikalla nilkan pakettiin. Lähes nollavauhdista kalliolla pyörä lähti valumaan sivusuuntaan vasemmalle ja siitä sitten jotenkin onnistuin kyljelleen kaatuessa vääntämään oikeaa nilkkaa ja akilesjännettä. Tilanne jatkui vielä kaatumisen jälkeen, kun aloin valumaan kalliota alaspäin kohti pienimuotoista pudosta, joten hieman jäi hataraksi muistikuva juuri siitä hetkestä, kun jalka taittui. Onnistuin kuitenkin pelastamaan tärkeimmän, eli pyörän 🙂 ja miehen siinä sivussa. Kun sitten nousin tolpilleni, huomasin oikean nilkan olevan aika lailla tulessa, eli se siitä lenkistä.

Mies ei kuitenkaan mene suoraan lääkäriin, vaan olettaa kyseessä olevan lievän nyrjähdyksen. Sunnuntain myötä kävely alkoi vaikeutumaan ja nilkka turpoamaan edestä, takaa sekä sivusta, joten tänään aamulla menin näyttämään jalkaa ortopedille. Tähän mennessä on otettu röntgenkuvat ja murtumia ei ole, mutta jotakin mahdollista hämminkiä kuvien perusteella kuitenkin saattoi olla, joten huomenna jatketaan magneettikuvaksella. Joka tapauksessa taukoa pyöräilyyn tulee nyt n päivää. Järkikin sanoo, että lauantain kisa on jo kisattu, mutta en halua vielä sitä tunnustaa. Päivä kerrallaan kohti uusia pettymyksiä 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s