Kategoriat
kilpailu pyöräily

Jämi84

Ja nyt vähän enemmän juttua Jämin kisasta. Alkuun pitää kyllä kiittää järjestäjiä. Puitteet olivat loistavat, huolto toimi todella hyvin ja lähtö sekä reitin alkupuoli oli rakennettu niin, että mitään ruuhkia ei missään vaiheessa vastaan tullut. Reitti oli teknisesti helppo, mutta matkan sekä vauhdin myötä sitä haastavuuskerrointa löytyi ihan kunnolla. Suosittelen kokeilemaan ensi vuonna!

Vaikka lauantaille lupailtiin kunnon hellettä, todellisuudessa keli pysyi hyvinkin siedettävänä ja oman tuntemukseni mukaan huomattavasti viileämpänä kuin kesäkuun alussa Korsossa. Garmin Edgen tallentamat lämpötilat tukevat myös tätä tuntemusta ja lukemat liikkuivat välillä 18-24 ja keskilämpö oli 21 astetta. Vastaavat lukemat Korsossa 24-31 ja keskari 27 astetta. Ilmeisesti tuo ilmavirta vaikuttaa laitteen mittaamaan arvoon huomattavasti ja mentiinhän nyt Jämillä parhaillaan hiekkatien pätkää yli 40 keskinopeudella menemään… kyllä siinä jo ilmavirta jäähdytti 🙂

Kuitenkin sää ei tänään millään tavalla omaa suoritustani häirinnyt ja nestettäkin tuli juotua aika vähän. Kramppejakaan ei esiintynyt, tosin olin varautunut siihen ja vedin jossakin 50 km kohdilla diasporalia naamaan kuin Erkki Liikanen konsanaan.

Oikeastaan mitään ihmeellistä ei kisaan mahtunut. AJA komennolla miljoonaa pitkin kiitorataa ja siitä vielä hyvän matkaa nopeaa hiekkatietä ja samalla se hyvävauhtinen ryhmä sitten löytyikin. Jossain 22 km kohdilla jouduin vähän spurttaamaan, kun huomaisin jääneeni hitaampivauhtiseen ryhmään ja nopeammat menivät jo kaukana. Jämin huoltopisteen jälkeisessä nousussa sain edellä ajaneita kiinni ja taas mentiin.

Tästä eteenpäin matka jatkui jonomuodostelmassa ja välillä todella kovaa. Kisan puolen välin kohdilla joukko hajosi Vatulan nousuissa ja huoltopisteen jälkeen huomasin taas olevani yksin eikä ketään takana. Nousut tuntuivat olevan tänään oma vahvuuteni tai sitten muut vain säästelivät niissä voimiaan. Kuitenkin väli 45-58 km meni lähinnä yksin ajaessa, kunnes Palinperässä tutun näköinen joukko oli saanut koottua voimansa ja ajoi minut kiinni. Ei muuta kuin mukaan ryhmään ja näissä merkeissä ajelinkin sitten porukan mukana ja viimeiset ylämäet olivat taas niitä paikkoja joissa sain sijoitusta hilattua vähän ylöspäin. Tosin tässä vaiheessa kaikki muutkin alkoivat käyttämään niitä viimeisiä paukkujaan ja loppu olikin sitten iloita kilvanajoa aina maaliin saakka.

Loppuaika oli siis 3.12.47 ja siihen ei voi olla muuta kuin erittäin tyytyväinen. Mitenkään erityisen väsynyt en kisan jälkeen ollut ja periaatteessa vieläkin parempaan aikaan olisi kyllä ollut mahdollisuuksia, mutta se olisi sitten vaatinut paremmin kasassa pysyneen kovajalkaisen ajajaryhmän jne… turhaa jossittelua. Ei muuta kuin kovaa treeniä, wattitehot ylös ja ensi vuonna uudemman kerran viivalle. Kiitoksia!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s