Kategoriat
harjoittelu Tekniikka

Harjoituspäiväkirjat 1/2

Kun tuossa vähän aikaisemmin kirjoitin jotakin harjoituspäiväkirjoista, ajattelin vielä jatkaa samasta aiheesta lisää. Löysin myös muistelun avuksi vanhan luonnoksen tasolle jääneen tekstin siirtymisestä Polarista Garminiin ja vielä samoihin aikoihin Windowsista OS X:ään.
Tarinan ydin on kuitenkin päätyminen TrainingPeaks -palvelun käyttäjäksi ja käyn samalla tarkemmin läpi omia vaatimuksiani hyvälle harjoituspäiväkirjalle, olkoon se sitten toteutettu web-palveluna tai työasemaan asennettavana sovelluksena.

Oikeastaan vuosien varrella tosissaan käyttämäni harjoituspäiväkirjat ovat Polar ProTrainerTrainingPeaks  RunningAhead, RubiTrack ja Endomondo. Muiden käyttö on ollut enemmän kokeilevaa ja ominaisuudet eivät ole kuitenkaan vakuuttaneet.

Tässä vielä vaatimukseni hyvälle harjoituspäiväkirjalle. Aikaisemmassa tekstissä niitä oli yksitoista ja kevyesti yhdistämällä sain aikaan hyvän tasaluvun:

  1. tukee hyvin monipuolisesti eri laitteita (ja tiedostomuotoja), koska vuosien varrella voi sykemittarin (tai sanotaanko hienommin harjoitustietokoneen) merkki vaihtua.
  2. harjoitustiedostojen siirto palveluun on helposti toteutettavissa
  3. tukee monipuolisesti eri urheilulajeja
  4. tukee harjoitusvälineiden (pyörä, kengät) käyttömäärän seurantaa
  5. Löytyy puhelimeen asennettava sovellus, jolloin harjoituksen voi tarvittaessa tallentaa puhelimella ja ladata automaattisesti harjoituspäiväkirjaan
  6. hyvät harjoituksen analysointiominaisuudet ja tukee voimamittaria
  7. mahdollisuus laatia harjoitusohjelmia
  8. tukee kalenterijakoa (ical)
  9. jos palvelu on maksullinen, tulee hinta/laatu -suhteen olla erinomainen
  10. harjoitusten jakaminen sosiaaliseen mediaan on plussaa (Twitter, FB, tai linkkinä kuten tämän päiväinen harjoitus tuossa yllä)
Käyn nyt ensin läpi kohdat 1-5 ja seuraavassa osassa loput 6-10.

1. Monipuolinen tuki eri laitteille ja tiedostomuodoille


Tämä on tosiaankin erittäin tärkeä ominaisuus, koska olen käyttänyt vuosien varrella Polarin ja Garminin harjoitustietokoneita ja vaikka nykyiseen merkkiin (Garmin) olen tyytyväinen, voi tulevaisuus muuttaa kaiken. Aikanaan Polarin ProTrainer oli ensimmäinen ohjelma, johon harjoituksia tallensin ja luonnollisesti sen takia, että se tuli sykemittarin mukana. Muistaakseni ohjelma oli kaikella tavalla varsin toimiva ainakin sen hetkiseen tarpeeseen.
Jossakin vaiheessa tuli hankittua Macbook ja alkuvaiheessa Polarin kanssa käytössä oli pöytä-pc. Tarkoitus oli kuitenkin päästä aidosti eroon Windows-maailmasta, joten mittarin vaihto tuli eteen. Olin myös hankkinut aikaisemmin polariin gps-podin ja sen käytön hankaluus ajoi myös Garminin leiriin. Kaikkien tekijöiden summana, jakojäännöksenä tai neliöjuurena päädyin Garmin 310XT:n ylpeäksi omistajaksi. Ja tässä vaiheessa viimeistään tuli tarve palvelulle, johon sain siirrettyä sekä Polarin että Garminin syketiedostot.
Pää on jo sen verran laho, että en muista mitä kautta löysin TrainingPeaks -sivuston (ehkä runnersworld.com:n kautta), mutta se oli ensimmäinen web-palvelu, johon aloin keräämään harjoitustietoja useammalta eri laitteelta. Ja ihan riittävä tuki laitteille löytyykin… Plussana tällä hetkellä on myös se, että harjoitusvastuksen (Elite RealAxiom) sovelluksesta tiedot saa siirrettyä suoraan palveluun. Suunto ei näytä olevan tuolla listalla, mutta pienellä kikkailulla ilmeisesti nekin tiedostot tuonne saisi siirrettyä. En kuitenkaan usko kyseisen merkkistä laitetta ihan heti ostavani.
Myös monet muut testaamistani harjoituspäiväkirjoista tukevat monipuolisesti eri laitteita, joten tämä kohta harventaa listasta pois ainoastaan laitevalmistajien omia palveluja.

2. Tiedostojen siirto

 

Kun kirjoitin vaatimuslistan, en ajatellut tarkemmin eri kohtien ”sukulaisuutta” tai samankaltaisuutta, joten tässä vaiheessa muutan hieman listan järjestystä kokonaisuuden kannalta järkevämpään suuntaan.

Kun valittu palvelu/ohjelma ”keskustelee” oman harjoitustietokoneen kanssa, seuraava vaihe on luonnollisesti se, että harjoitustiedosto pitää saada mahdollisimman vähällä tuskalla siirrettyä eteenpäin harjoituspäiväkirjaan ja vielä niin, että itse ei tarvitse täytellä sellaista tietoa, joka on löydettävissä harjoitustiedostosta (kesto, matka, laji, jne…).

Garmin 310XT on siitä hyvä, että tietokoneeseen asennettu Garmin ANT Agent ohjelmisto siirtää harjoituksen automaattisesti Garmin Connect -palveluun. Homma hoituu parhaimmillaan niin, että kotiin tullessa ja tietokoneen ollessa päällä Garmin ANT+ -tikku kiinnitettynä, 310XT yhdistyy automaattisesti tietokoneeseen ja harjoitus tallentui pilveen. Harvemmin tuo tietokone on ollut odottamassa milloin äijä tulee lenkiltä kotiin, mutta näin homma voisi hoitua sujuvimmin. 

Nykyisellään suurin osa harjoituksista tulee tallennettua Garmin Edge 800:lla ja ensimmäinen vaihe on aina laitteen kytkeminen tietokoneeseen usb-johdon avulla ja tämän jälkeen siirrän harjoituksen tiedot TrainingPeaks Device Agent -ohjelmalla palveluun. Tämän jälkeen käyn tarvittaessa selaimen avulla nimeämässä harjoituksen ja lisään kommentit. Ja kuten aikaisemmin jo totesin, harjoitusvastuksella suoritetut lenkit saan siirrettyä suoraan RealAxiomin ohjelman avulla palveluun ilman mitään harjoitustiedostojen latailuja.

Tämäkään kohta ei välttämättä karsi suurta määrää palveluja pois, koska ainakin noissa eniten käyttämissäni muissa palveluissa (Endomondo, RunningAhead) ja sovelluksissa (RubiTrack, GoldenCheetah) siirto sujuu myös nappia tai kahta klikkaamalla ja kaikki oleellinen tieto harjoituksesta siirtyy eteenpäin ilman käsityötä.

3. Monipuolinen tuki eri liikunta-/urheilulajeille

Tämä ei ole nykyaikana kovinkaan ihmeellinen asia, kun joissakin palveluissa siivouskin on valittavissa liikuntalajiksi. Toisaalta olen myös törmännyt sovelluksiin, jotka ovat ainoastaan yhtä lajia varten, kuten muuten niin loistava GoldenCheetah ja juurikin sen takia kyseinen sovellus on ainoastaan satunnaisesti käytössä pyöräilyharjoitusten voimatiedostojen analysoinnissa.

Monipuolinen on otsikossa myös vähän liioittelua, koska omat lajit ovat yhden käden sormilla laskettavissa: maasto- ja maantiepyöräily, juoksu, lihaskunto ja crosstraineri. Eli tähänkin pystyy usea palvelu ja sovellus.

lajivalikoimaa – heiaheia.com 
TrainingPeaks.com taitaa olla lajien suhteen aika köyhä, mutta itselle tärkeimmät sieltä löytyy.

4. Harjoitusvälineiden käyttömäärän seuranta

En tiedä kuinka moni seuraa esimerkiksi lenkkareiden käyttömäärää, mutta itse olen havainnut tämän olevan lähes välttämätön ominaisuus. Tietääpä milloin on aika vaihtaa kengät tai miten monta tuhatta kilometriä olen ajanut jollakin pyörällä ja joko sen perusteella pitäisi alkaa tekemään jotakin isompaa huoltoa.

TrainingPeaks.com

Testaamistani palveluista ja sovelluksista tämän tarjoaa TrainingPeaks, RubiTrack ja RunningAhead. RubiTrack on näistä monipuolisin, koska siinä voisi tarvittaessa liittää yhteen harjoitukseen lukemattoman määrän varusteita, eli esim. pyörä, pyöräilykengät, vanteet, renkaat, jne. TrainingPeaksiin saa laitettua maksimissaan pyörän ja kengät ja RunningAhead hyväksyy yhden välineen per lenkki.

RunninAhead.com

Muista palveluista en ole vastaavaa löytänyt, tosin kaikista en ole ehtinyt sitä etsimään, jos jonkun muun ominaisuuden puute on alkanut jo nopeasti tökkimään.

5. Mobiilisovellus

Nykyisellään käytän hyvin harvoin puhelinta harjoitusten tallentamista varten, mutta joissakin tilanteissa tämä on ihan kätevä ominaisuus. Yleensä tämä vaatii juurikin palvelulle itselleen suunnitellun sovelluksen ja kuuluisimpia näistä ovat juurikin tuon mobiilisovelluksen ympärille rakennetut palvelut, kuten Sport Tracker ja Endomondo. Palvelun omalla tai kolmannen osapuolen toteutuksella mobiilisovellus löytyy myös ainakin RunningAhead, TrainingsPeaks, Runkeepper ja MapMyRide -palveluihin. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s