Kategoriat
harjoittelu Tekniikka

Perjantai 4.3.

Tällä viikolla Apple maailmassa tapahtui odotettu iPad 2 julkaisu. Heti tuoreeltaan en ykkösversion omistajana tunne mitään tarvetta lähteä hyvää ja lähes uutta laitetta päivittämään.

Ohuempi, kevyempi, nopeampi, Facetime, jne… Uusi on aina uusi ja voisihan tuohonkin laitteeseen ihastua, mutta kevyempi ja ohuempi eivät ainakaan meikän käytössä ole uuden paikka. Nopeutta en tarvitse lisää, koska hitaaksi ei nykyistä voi haukkua. Toisaalta uuden laitteen nopeutta ylistetään. Kaksi kameraa ja videopuhelut eivät myöskään ole se juttu…  ainakaan vielä 🙂

Eilen kuuntelin julkaisuun liittyvän MacBreak Weeklyn Podcastin ja aika hyvin ”arvaukset” uuden laitteen ominaisuuksista sattuivat kohdilleen. Tänään puolestaan katsoin alkua Applen omasta podcastista ja kyllä Steve siinä aika vakuuttavia lukuja kertoi iPadin markkinaosuudesta ja muustakin, kunnes hieman kaunisteltu totuus paljastui. Jäi sitten loppu podcast katsomatta.

Ja seuraavaksi harjoittelun pariin. Aika on ollut tällä viikolla tiukilla ja tänne en ole tiistain jälkeen harjoittelusta avautunut. Mutta jotakin pientä on päivittäin tullut tehtyä.

Keskiviikkona kevyt lenkki koiran kanssa, 6,2 km @ 5:44/km. Torstaina pitkästä aikaa vähän kovempaa menoa. Yhteensä vajaa 10 km, josta  5 km TV-kovaa. Vauhdinpito tuntui aika vaikealta, mutta olosuhteet huomioiden 4:21/km ei sittenkään ole hirveän huono suoritus. Toisaalta samoilla vauhdeilla mentiin jo vuosi sitten huomattavasti huonommilla kuntopohjilla. Ja tänään taas kevyttä 6,8 km @ 5:23/km.

Ei näillä määrillä leuhkimaan kannata lähteä. Ei todellakaan. Vielä kun on kevyttä motivaation puutetta havaittavissa… Siitäkin huolimatta vielä on kilometrejä tällekin viikolle paljon juostavana. Huomenna matka jatkuu vaikka motivaatio olisi totaalisen hukassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s