Kategoriat
harjoittelu PK-harjoitus

Nastoilla

Tuossa pari viikkoa sitten suoritin suunnistusharjoituksen Helsingin pimenevässä perjantai-illassa, kun etsin ilmeisestikin paikkakunnan ja koko pääkaupunkiseudun ainoaa Sarva Xero jälleenmyyjää.

Kyseessä on Juoksija-lehden kehuma nastoitettu talvijuoksukenkä, jota myös tuolla juoksufoorumin puolella on kiitelty. Mutta tosiaankin kenkää löytyy Suunnistajan kaupasta Museokadulta ja sinne siis.

Kauppa löytyi helposti, mitä nyt kerran tai kaksi jouduin HTC Heron karttaa (Google Map)  katsomaan virheellisen reittivalinnan johdosta, ennen kuin liikkeen ovesta pääsin sisään. Eka yrittämällä löytyi oikean kokoinen kenkä jalkaan ja tuntumakin oli ihan ok, joten tein varmaankin elämäni nopeimmat lenkkarikaupat.

Pitkän alustuksen jälkeen päästäänkin sitten tähän päivään. Eli aamulla keli näytti lupaavalta Sarvojen testaamiselle ja vaimokin raportoi havainneensa jäätä koiraa ulkoiluttaessaan, joten Xerot jalkaan ja menox…

Kenkä istui hyvin jalkaan ja jollakin tavalla mieleen tuli meikän AirSpanit. Pito oli loistava tai sitten siellä ei ollut liukasta ollenkaan. Matkaa tuli heitettyä kevyesti köpötellen 8,65 km 5:30/km vauhtisesti avg 134 sykkeellä. Tosin taas kerran sykekäyrä huiteli vähän siihen malliin, että jotakin tuossa mittarissa taitaa vialla olla tai sitten meikän pumppu paukuttaa ihan omiaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s