Yllättäen edellisestä kirjoituksesta on mennyt jo hetki. Tarkemmin sanottuna vuosi ja kahdeksan kuukautta.
Tässä tekstissä ja tuossa edellisessä on yhteistä aloitus ”että eipä ole tullut aikoihin tänne kirjoitettua” ja kuvituskuvana ja tekstin aiheenakin ollut kalatiira (lapintiira oikeasti). Kuva (katsokaa edellisestä, en laita uudelleen) on ihan klassikko. Otettu vuonna 2006 ja edelleen tällä viikolla myyty kuvatoimiston kautta kolme kertaa. Miettikää, jos olisin tajunnut ottaa tuolloin 200 samantapaista kuvaa tiiroista ja laittaa ne kaikki silloin myyntiin. Ja ne kaikki olisi myyneet keskimäärin sen kolme kuvaa viikossa. Ei sillä päivätyötä olisi kannattanut jättää, mutta olisiko se johtanut jotenkin muuten menestykseen. No joo, aika kaukana ne 200 myyvää tiirakuvaa tuolloin olisi ollut. Hyvä, että tuli edes yksi.
Innostuin tässä kirjoittamaan sen takia, että innostukseni loppui maksaa tästä blogista rahaa domain nimen kanssa. Päivitystiheys jatkunee täällä niin kuin ennenkin, mutta blogin osoite taitaapi olla jatkossa hankkila.wordpress.com.
Tämän blogin aktiivisin vaihe päättyi jo ajat sitten ja niistä vaiheista on omat kirjoitukset. Viimeinen kymmenen tekstin kuukausi oli maaliskuussa 2013 ja siitä tämä hiipui välikuolemaan lokakuussa 2015, palaten taas vahvasti huhtikuussa 2020. Ja siitä sitten seitsemän tekstiä vajaassa kolmessa vuodessa. On se kova!
Katsotaan miten tämä tästä etenee, mutta blogi jatkuu.
Alkuun taas toteamus, että eipä ole tullut aikoihin tänne kirjoitettua.
Sitten asiaan. Jos kuvaat niin todennäköisesti haluat myös jakaa kuvia muille, oletpa sitten introvertti tai ekstrovertti. Meikäläisen ”tyypin” voi päätellä ihan suoraan tästä innosta kirjoittaa ja olla esillä.
Kuvia voit laittaa näytille Instagramiin, Facebookiin, Flickriin ja mitä näitä sitten onkaan. Näistä ei kuitenkaan saa tykkäyksiä ja kommentteja kummempaa glooriaa, tai niiden puutteesta tulevaa ahdistusta. Siksipä esimerkiksi Instagramista voi nyt piilottaa nämä tykkäykset seuraajilta ja/tai itseltään. Peace of mine.
Jos sitten haluat kuviasi paljon julkisempaan jakeluun, ne pitäisi saada myytyä jollakin tavalla siihen bussin kyljessä olevaan mainokseen tai koko julkisivun peittävään lakanaan. Tai edes johonkin pienempään juttuun. No, tällöin kuvat tulee saada jonnekin myyntiin tai miksei ilmaiseen käyttöön tarjottavaksi.
Ensimmäinen oma kokemus kuvien myynnistä oli kaksijakoinen. Kuvia meni ihan hyvin kaupaksi, mutta rahat menivät ihan muualle.
Turha jäädä murehtimaan. Mitä nyt silloin yhden kuvan myynnistä sai useita kymmeniä euroja ja nykyisin saa vain murto-osia. Tai sitten olen vaan tehdyt todella huonon sopimuksen.
Kun tuossa kuvaamisessa tai ainakin niiden myynnissä oli vuosikymmenen tauko, kuvien tarjoaminen ulkomaalaisille suurille kuvatoimistoille oli hieman pelottavaa. Tuleeko miten paljon hylsyjä ja silleen. Ja pitää sanoa, että ei ole tullut. Adobe Stockissa hylättyjä on ollut alle 2% ja Shutterstockissa ehkä tuplat, mutta osa omia mokia ja virheet korjaamalla kuvat ovat sitten menneet läpi lähes samalla prosentilla kuin Adobelle.Mutta mitenkä sitten Unsplash, tuo paikka, johon voit laittaa kuvia tarjolle ilmaiseksi. Tähän voisi kysyä, että miksi laitat ilmaiseksi? Oma vastaukseni on se, että päätin maksaa takaisin sen, että olen käyttänyt siellä olleita kuvia.
Olisiko niitä ollut vajaat kymmenen, joten vajaat sata olen itse sinne laittanut jakoon ja onhan niitä sitten päätynyt vaikka mihin käyttöön. Mutta sinne tarjottujen kuvien hylkäysprosentti onkin sitten yllättäen luokkaa 10 ja tämän vuoden puolella lähes 100.
Tuolta muualta olen saanut ihan selkeät syyt hylkäykseen, mutta Unsplash kertoo joka kerralla saman
Unclear photos
Photos containing excess pixelation or spotting
Selfies
Extreme angles
Excessive sun glare, ‘Blown out’ sky
Under or overexposed images
Heavy vignetting
Excessive grain
Excessive use of filters
Over-sharpened
Over-saturated
Picking single colors out on black and white photos
Noise from over-editing
Over-smoothing
Hylkäyksen jälkeen olen sitten ladannut kuvat Adobe Stockiin ja Shutterstockiin ja sinne ne ovat menneet läpi ihan ykkösellä.
Viimeisimmän epäonnistumisen jälkeen päätin sitten tehdä johtopäätöksen sekä vetää pari hernettä nenään ja lopettaa kuvien jakamisen ilmaiseksi. Ei se näin vaikeaa voi olla.
Valokuvauksessa ja pyöräilyssä on yhteistä ainakin harrastuksen kalleus (jos sille linjalle lähtee) ja tarve omistaa n+1 pyörää tai objektiivia (joidenkin mielestä myös kameroita).
Ja molemmissa se on yhtä helppoa perustella. Tietenkin tarvitset täysjouston, jäykkäperän, maantiepyörän, cyclocrossarin, läskipyörän, kauppapyörän, sähköpyörän ja vaikka mitä. Valokuvauksen puolella taas kalansilmää, laajakulmaa, normaalia, zoomia, suurempaa zoomia, primeä ja vaikka mitä.
No nyt kuitenkin tarpeena on ollut laajakulmaa välille (noin) 12-28mm, koska sellainen puuttuu. Aikanaan Canonissa meikällä oli laajakulmaisin 12-24/f4, joka sen aikaisilla 30D , 7D kameroilla 1,6 kroppikertoimella vastannee täyskennolla noin 19-38 millistä. Tuolla tulin aikanaan ihan hyvin toimeen, joten millien puolesta Sonyn 12-24 G Masterin unohdin heti ja suuntasin katseeni halvempaan markkinaan, eli Sigman ja Tamronin suuntaan.
Eli tarkemmin ottaen viivalle asettuivat:
Objektiivi
Noin hinta
Sigma 14-24mm f/2.8 A DG DN
< 1 500 €
Tamron 17-28mm f/2.8 Di III RXD
< 1 000 €
Ensimmäiset ajatukset näistä kahdesta olivat
Tamron voittaa hinnassa (vajaa 1 000 € vs. vajaa 1 500 €)
Tamron voittaa painossa (420 g vs. 795 g, jos arvostaa kevyempää painoa)
Tamronissa on 67 mm suodinkierre, Sigmassa gelatiinisuodinpidike bajonetin päässä. Tästä ehkä pisteet Tamronin suuntaan, jos esim. haluaa hyödyntää olemassa olevia Cokinin suotimia.
Sitten se tärkein, eli kuvanlaatu ja muutenkin internetistä löytyvät vertailut ja tappelut….
No joo, jossain vaiheessa kaiken maailman youtubet, blogit ja muut tarjoavat niin ristiriitaista informaatiota, että itse se päätös on kuitenkin tehtävä ja täällä voittaja oli Tamron. Miksi?
Loppupeleissä Tamronin hinnaksi tuli n. 770 € (100 € cashback tarjous päällä vuoden loppuun), joka kuitenkin on yli 500 € vähemmän halvimpaan Suomesta löytyvään uuteen Sigmaan verrattuna. Harrastus tämä kuitenkin on ja rahaa se 770 euroakin on.
Suodinkierre. Se painaa valinnassa myös. Aikanaan maisemakuvia ottaessa Cokinin suotimet olivat kovassa käytössä ja niin tulevat olemaan jatkossakin.
Aikaisemmin hankittu Tamronin 28-75. Sama suodinkierre. No joo, olematon plussa.
Vajaat puolet kevyempi. Kyllä se paino jossakin vaiheessa merkitsee. Siihen kaluston painon vitutukseen edellinen vakava kuvausinnostus päättyi huhtikuussa 2012.
En löytänyt riittävän merkittävää faktaa kuvanlaadun osalta Sigman dominoivaan ylivoimaisuuteen.
Sigmalle plussaa AF/MF valitsimesta objektiivissa, mutta tuon saa kameran kautta hoidettua hieman hitaammin ja ei tuolla objektiivilla pitäisi tulla mikään kiire vaihtaa automaattitarkennusta manuaaliin.
Historiasta (valokuva-arkistosta) en löytänyt viitteitä sille, että tarvitsisin juurikaan 14mm objektiivia. Tai no joo, kyllä sillä kroppirunkoaikaisella 12-24 putkella tuli otettua paljon kuvia ääripäissä 12mm (kroppi 19mm) tai 24mm (38mm), mutta paljon myös välillä 13-18.
No joo, taas kerran pitää todeta, että näillä mennään. Ehkä kuitenkin repusta löytyy tämän hankinnan jälkeen paras itselläni koskaan ollut setti objektiiveja, siitä kelaus ajassa taakse:
Nikon 2004-2006
18-70 f/3.5-4.5
50 mm f/1.8
70-200 f/2.8
300 f/4
ja 1.7x telejatke lähinnä tuon 70-200 kanssa
Canon 2006-2012
12-24 f/4
24-105 f/4
70-200 f/4
ja ensin 100-400 f/4.5-5.6 sekä tämän jälkeen 120-300f/2.8
Kun on aikansa heilunut kameran kanssa lintuja kuvaamassa, alkaa tekemään mieli tehdä joku taulu seinän koristeeksi.
Edellisen oman lintukuvausbuumin aikana taulut olivat 20×30 cm kokoisia kuvia, joita sitten tuli kehystettyä sopivaksi katsottuihin kehyksiin ja sillä selvä. Viimeisen vajaan viidentoista vuoden aikana asiat ovat muuttuneet ja jopa voisi sanoa, että parempaan suuntaan.
Silloin ennen Ifolor taisi olla vielä Ifi ja he tarjosivat ihan oman Pro-väriprofiilin, jolla pystyi tilaamaan kuvia, jotka näyttivät värien osalta juurikin samalta, kuin omalla näytöllä. Tosin sillä oletuksella, että näyttö oli kalibroitu oikein. Sitten kyseinen tuote poistui valikoimasta ja jos foorumeita oli uskominen, kuvien tilaaminen muuttui lotoksi.
Itse lopetin kuvien tilaamisen tuolloin vain sen takia, että en enää kuvannut mitään. Pitkästä aikaa pari vuotta sitten piti saada seinälle muutama sisustustaulu ja kun en paremmastakaanm tiennyt, tilasin ne silloinkin Ifolorilta ja eipä mitään valittamista, mitä nyt itse olin sössinyt parin kuvan koot liian pieniksi.
Tämän vuoden puolella ajattelin sitten kokeilla miltä yksi kuva näyttäisi canvas-tauluna. Ruudulla tykäistyin väreihin ja tilasin sitten 30×30 kokoisena. Suunnitelmana oli tilata taulu niin, että kuva jatkuu reunan yli, mutta sähläsin sitten taittovaran kuvasta pois ja jouduin teettämään sen reunuksilla, jotka valitsin mustiksi. Valmis kuva oli juuri sitä mitä tilasin, mutta ehkä se musta reunus on alkanut näyttämään silmissä liian synkältä tms, eli olisi kannattanut valita valkea tai askarrella kuva uudestaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.
Sinisorsan poikanen, Suomenoja
Viime viikolla sitten ajattelin, että voisin hankkia oman työhuoneeni seinälle jonkun kuvan tai kuvaparin. En nyt alkanut käymään kuva-arkistoa mitenkään tarkasti läpi vaan päätin ottaa sieltä pari kuvaa, jotka heti olivat mielessä. Molemmissa käpytikka ja jotta sain kuvat symmetrisiksi, piti toisessa kuvassa kääntää tikka katsomaan oikealta vasemmalle.
Materiaaleja Ifolorilla on sitten ainakin meikän mielestä ihan riittävästi valittavana: canvas-taulu, kuvataulu, alumiinitaulu, akryylilasitaulu, galleriataulu, metallitaulu ja kuvajuliste.
Jostain syystä tilasin nuo kuvat sitten metallitauluina ja 60×40 cm kokoisina.
Käpytikka, Helsinki – UutelaKäpytikka, Helsinki – Vanhankaupunginlahti
Ja sinne seinälle ne sitten päätyivät.
Näihinkin kuviin olen ihan tyytyväinen. Etenkin tuo oikeanpuoleinen on väreiltään juurikin sitä mitä näytöllä näkyi ja mitä tilasin (kuvassa ikkunasta tuleva heijastus häiritsee värisävyjä). Ja kyllä se vasemmanpuoleinenkin sitä on mitä tilasin. Ehkä olisin vain voinut säätää siitä alun perin värejä vähän eri tavalla, jos aletaan jälkiviisaaksi. Mutta ko. kuva on nyt meikän henkilökohtainen ennätys kuvan ottamisesta seinälle päätymiseen. Eli kuvan otin sunnuntaina ja seinää se koristi tauluna jo seuraavan viikon perjantaina. Kiitos tästä kuuluu myös nopealle toimitukselle (tilaus sisään keskiviikkona 18:30 ja paketti oli noudettavissa postista perjantaina 12:34 alkaen).
Todetaan vielä tähän loppuun, että olen vain Ifolorin asiakas ja minulla ei ole mitään muuta kytköksiä ko. firmaan.
Maailma muuttuu ja niin muuttuu resoluutiokin. Ei nyt mennä sinne kaiken alkuun, mutta kuinka moni muistaa vaikkapa 640 x 400 tai 800 x 600 resoluution näytöt? Mikä silmiä avaava kokemus oli 1024 x 768… 1680 x 1050… 1920 x 1080… 4K… 5K ja kohta 8K. Toki siinä samalla on kasvanut myös näytön fyysinen koko jostakin 15 tuumasta 28 tuumaan. Ja onhan niitä suureampiakin näyttöjä olemassa.
Siinä varmaankin 95% meikän ajallisesti käyttämistä näytön resoluutioista viimeisen 20 vuoden aikana.
Entä sitten digikamerat. Sielläkin lähdettiin aika pohjilta liikkeelle tyyliin 320 x 240 pikseliä. Ensimmäinen järjestelmäkamera tuotti jo 1,3 megapikseliä (Kodak DCS 100, 1991) ja meikän ensimmäinen digipokkari vuonna 2004 kokonaiset neljä (Olympus C-770 UZ), jolloin resoluutio tuossa oli jo huima 2288 x 1712. Ja näytön resoluutio tuohon aikaan oli se 1024 x 768. Sitten tuli Nikon D70 (6,1 mp), Canon 30D (8 mp) ja Canon 7D, joka räjäytti tajunnan 18 megapikselin voimalla. Ja tuossa vaiheessa se oma kuvaaminen alkoi hiipumaan.
Ja nämäkin kattavat reilun 90% digikameroilla ottamistani kuvista, jos unohdetaan älypuhelimet.
Kolme vuotta myöhemmin hankin ensimmäisen peilittömän (järjestelmäkameran) ja puhtaalta pöydältä lähtiessä valinta osui Sonyn suuntaan. Tässä vaiheessa mentiin 24 megapikselissä (6000 x 4000). Siitä sitten vuosia eteenpäin ja seuraavan Sonyn myötä edelleen mennään samoilla pikseleillä, vaikkakin parhaimmillaan ko. merkillä päästäisiin jo viimeistään mielen (ja kovalevyn) räjäyttävään 61 mp kuvatarkkuuteen.
Siirrytäänpä sitten tämän tarinan pihviin. Kun silloin joskus aloitin digikuvauksen, näytön resoluutio oli se 1024 x 768 ja kamera tuotti 2288 x 1712 kokoista kuvaa. Kun kuva oli ruudulla 100% koossa, se täytti 5 näyttöä (teoriassa, koska ei niitä minulla ole koskaan ollut kerrallaan kolmea enempää). Jos taas vedetään mutkat suoraksi, sen aikainen kuva täyttää nykyisisin käytössäni olevaa näyttöä 100% koossa neljäsosan verran. Ja meikän nykyisessä kamerassa vastaava suhdeluku on 1,63. Aikanaan terävät ja hyvin valoitetut kuvat näyttivät todella hyvältä sen aikaisilla näytöillä ja sama toki myös nykyisellä kameralla otetuissa kuvissa. Mutta ne vanhat kuvat uudella näytöllä. Melkein tekee mieli vetää ranteet auki, kun ne eivät vaan enää näytä todella hyviltä. Ja välillä ei edes hyviltä.
Hyvin ovat asiat omalta kohdaltani menneet tässä ajassa, kun ensimmäinen koronaan liittyvä menetykseni on Tuska-festivaalien peruuntuminen. Käsi pystyyn 🙋♂️, jos nämä kesän festareiden peruutukset tulivat jollekin ihan täysin puun takaa. Itse olen tähän jo henkisesti varautunut vajaan kuukauden ajan, joten tosiaankaan mihinkään pettymyksen seinään ei tullut ajettua. Pitää vaan järjestää 26.-.28.6. omat yksityiset kotifestarit vaimon kanssa. Jossain tulikin jo vastaan ohje, miten oman asunnon voi jakaa eri vyöhykkeisiin festareiden tapaan. Vaimokin lupautui myymään kaljaa 8-11 euron tölkkihintaan. Haalean hampurilaisen saisi 15 eurolla ja makkaraperunat (pyttipannu) pari euroa halvemmalla. Majoitus parvekkeella 50 euroa yö ja omassa makkarissa 200 euroa. Varsin kohtuullista.
Kun tämän blogin päivitetty teema on valokuvaus tai ainakin kuvaus, ohessa vielä muutama kamerakuva vuosien varrelta. Valitut kuvat eivät välttämättä korreloi täysin meikän musiikkimakuun, mutta Mokoma edustaa sitä täysin ja Europe on tässä lähinnä sen takia, että en olisi vuonna 1986 uskonut bändiä C-kasetilta soittaessani kuulevani livenä The Final Countdownin vasta vuonna 2018. Kolmeenkymmeneen kahteen vuoteen mahtuu aika paljon.
Kävin tänään pitkästä aikaa kiertämässä Uutelan kameran kanssa ympäri. Edellinen kerta on joko 8 tai 12 vuoden takaa, kun muisti ja kuva-arkisto eivät täysin paljasta mitä reittiä olen milloinkin kulkenut. Noin vuosikymmen on kuitenkin aika pitkä aika.
Ensimmäisen kerran olen käynyt Uutelassa noin 2004. Alue oli suosittu jo silloinkin, mutta rauhassa siellä sai olla, etenkin jos valitsi aamun ensimmäiset tai illan viimeiset valot. Kerran minulla oli jonkun aikaa seurana todennäköisesti Miina Äkkijyrkän koira. Tai oli niitä alussa kaksi, mutta toinen lähti seuraamaan erästä toista kuvaajaa ja toinen minua. Ja löysinpä kuvankin todisteeksi. Vähän kaveri lisäsi haastetta maisemakuvaukseen ja eipä tuolta reissulta sitten mitään jälkipolville oikeastaan jäänytkään. Koirat ja ainakin toinen kuvaaja löysivät kotiin vielä saman päivän aikana.
Mutta aika paljon tuolla tuli aikanaan pyörittyä ja paikkahan oli monipuolinen, kun samalla reissulla pystyit kuvamaan lintuja ja maisemia. Joskus jopa lintu ja maisema sattuivat samaan kuvaan (ei todistetta tähän hätään).
Tosiaankin tänään kävin kiertämässä Uutelan pitkästä aikaa ja sen verran aika vaikuttaa, että ihan en muistanut missä järjestyksessä mikäkin paikka tulee vastaan. Mutta se ahaa elämys, kun näet jonkun puun, kiven, maiseman tai polun pätkän. Tuossa istui joskus närhi tai puukiipijä nimensä mukaisesti kiipesi puutta, nuo kivet ovat siinä maisemakuvassa ja tuo polku. Nostalgia.
Ja oli siellä ihmisiä ihan eri expotentiaalissa kuin silloin joskus. Onhan Uutelan läheisyyten rakennettu ihan hirveästi viimeisen 15 vuoden aikana ja toki tämä korona-aika näkyy myös ulkoilijoiden määrässä nousevana trendinä. En voi kuitenkaan vantaalaisena valitaa siitä, että Helsingissä on tungosta. Siihen pitää vaan tottua.
Tässä muutama maisemakuva vuosien varrelta, tosin vain tällainen kollaasi, kun alkuperäiset muokatut ovat ihan vähän kateissa. Sen siitä saa, kun päivittää tietokoneen ja samalla loppuu vanhan kunnon Aperturen toiminta ja Lightroomista ei vielä näitä kuvia löydy muuten kuin raakana.
Laitetaan loppuun vielä yksi merihanhi tältä päivältä. Katseli siihen tyyliin, että mene jonnekin muualle viettämään päivääsi.
Tämän blogin piti kuolla lokakuussa 2015. Sitä edellisen kerran kuolema koitti 1.1.2011, joka on sinänsä hauskaa, että tämähän pyöri silloin aika aktiivisesti. Mutta tämän blogin kanssa on ollut aika monta mutkaa matkassa. Se alkuperäinen hankkila.net lähti liikkeelle puhtaasti valokuvablogina. Vanhin minulla tallessa oleva kirjoitus on päivämäärältä 23.6.2005, mutta ennen sitäkin oli joku ihme-viritys-blogi-alusta, josta ei ole enää mitään kirjoituksia jäljellä.
Vuonna 2009 aloin kirjoittamaan juoksemisesta vähän niin kuin anonyymisti, kun se oli siihen aikaan niin siistiä ja tein tuolle oman blogin Bloggeriin. 2011 alussa sitten pistin kiinni tuon alkuperäisen valokuvaukseen keskittyneen hankkila.net blogin ja yllätys yllätys uudelleenbrändäsin juoksublogin hankkila.net -domainin alle ja vaihdoin sujuvasti maastopyöräilyyn ja kirjoittelin aikani siitä. Sitten kyllästyin kisaamaan ja juttua ei enää riittänyt, joten tämä blogi ”kuoli” ja muutti osoitteeseen hankkila.wordpress.com.
Sitten aloin taas kirjoittamaan puoli-anonyymisti blogia, joka ei oikein keskittynyt mihinkään, mutta hauskuus oli siinä, että ehdin koodaamaan pitkästä tavarasta pari kappaletta blogialustoja, jossa ei oikeasti ollut yhtään mitään järkeä.
Toissapäivänä sitten huomasin, että tuon blogin tietokanta oli hävinnyt bittiavaruuteen. Se on juuri sitä, mitä saa, kun käyttää palvelua 0 €/kk veloituksella. En ollut saanut edes mitään varoitusta mitä oli tapahtunut. Eli se oli sitten siinä.
Mitäpä sitten? Taitaa tämä Korona aika saada taas meikässä esiin jotakin luovuutta ja johonkin kai sitä voisi kirjoitella joutessaan, joten miksei sitten tänne. Perutaan tämän blogin hautajaiset ja jatketaan tästä. Ja palataan kirjoitusten osalta enemmän taas sinne viidentoista vuoden taakse valokuvauksen pariin.
Päätin käydä tänään töiden jälkeen kuvaamassa. Tietenkin alkoi satamaan ja olosuhteet olivat mitkä olivat. Jäipä sentään yksi märkä varis kennolle. Osta uusi objektiivi ja tilaat varmuudella vähintäänkin sateen.
Rehellisesti sanottuna tämä blogi on nähnyt parhaat päivänsä jo vuosia sitten ja viimeisimmät ajat on menty selkeässä saattohoidossa. En myöskään tunne tällä hetkellä pienintäkään paloa kirjoitella tänne omasta kuntoilustani, joka on ollut blogin kantava ajatus vuodesta 2009 alkaen.
Kaikki alkoi juoksemisesta ja vaihtui jossakin vaiheessa maastopyöräilyyn. Välillä tuli kirjoitettua lähes päivittäin ja ennätys oli 25 tekstiä kuukaudessa. Katsokaa tuolta oikealta blogiarkistosta, sieltä näkee kuukausikohtaiset määrät ja laskevan trendin kohti tätä päivää.
Onko sitten kaikki loppu? Tähän pitää lainata erästä hyvää ystävääni ”kun pessimisti sanoo, että tämän huonommin ei asiat voi olla, niin optimisti vastaa, että kyllä voi….”, eli tavalla tai toisella minusta kuullaan edelleen. En suostu vaikenemaan. hankkila.net domain kuolee todennäköisesti seuraavassa uusintakierroksessa. hankkila.me ohjautunee johonkin, tosin brändiohjausryhmä ei ole vielä yksimielinen miten/missä/millä tälle saadaan paras mahdollinen value. Näillä näkymin tähän mennessä julkaistut 624 tekstiä + tämä + se viimeinen tulevat näkymään osoitteessa hankkila.wordpress.com niin pitkään kuin WP suostuu ilmaiseksi blogeja näyttämään. Ja cliffhangerina vielä se, että olen koodannut oman blogialustan, joka pyörii jo jossakin (yksi blogi löydettävissä, kun tietää miten etsiä) ja ehkä tulen sen kautta jatkamaan myös tätä kuntoilu/maastopyöräily -aihetta ennemmin tai myöhemmin (jos milloinkaan). Eli tämän tiedon julkaisemiseen varaan ”se viimeinen” kirjoituksen tähän blogiin.
Ja loppuun erityismaininta ja kiitos henkilöille, joiden tiedän lukevan tai ainakin lukeneen tätä blogia.
muta, olet luonut uskoa siihen, että ”vanhanakin” voi kuntoilla kovaa ja blogata aktiivisesti (taitaa meillä olla pari kuukautta ikäeroa).
Avanade Multisport. Ollaan ajettu kilpaa maastossa ja välillä olen ollut ennemmin maalissa ja useammin sinä. Katsotaan, jos saan rakennettua itseni kuntoon kaudelle 2016 ja raahauduttua vieläpä lähtöviivalle.
Pasi A. Et sitten kertonut, että sinullakin on blogi? No löytyi ihan sattumalta, kun katsoin statistiikkaa mistä tälle sivustolle on päädytty. Myy Cube ja osta Pivot, tosin meikän ei ole myynnissä.
… ja supererityismaininta omalle äidilleni, joka on tätä kautta kuullut muutamista maastopyöräilyn aiheuttamista vammoista pojalleen 🙂
Ei muuta kuin jatkakaa sitä mitä teette ja mistä olette ylpeitä. Kireitä ketjuja ja lenkkarin nauhoja (tai ainakin sopivasti kiristettyjä nauhoja). Ja jälleen kerran, näillä mennään!
Nyt alkaa olemaan hyvin lähellä day zero, jolloin äijän paino on huipussaan ja kunto pohjassa. Luonnollisesti tästä eteenpäin lähdetään menemään painoa pudottaen ja kuntoa nostaen tavoitteen siintäessä jossain vuoden 2016 maastopyöräriennossa tai ennemminkin -riennoissa. Aikaa siis on, koska tätäkin kautta on vielä jäljellä ainakin niillä jotka kisaavat.
Välivuosi jatkuu kuitenkin edelleen tavalla tai toisella. Kisaamaan ei ole todellakaan tarkoitus enää loppuvuodesta lähteä, eikä harjoittelukaan jatku vielä minkään tiukan ohjelman puitteissa, MUTTA löysäily kuntoilun osalta ja liialliset vapaudet ruokavaliossa siirtyvät sinne menneen kesän muistoja osioon.
Lähellä kyllä oli, ettei eilinen Korson XCO kisa olisi saanut äijää viivalle. Ja jälkikäteen ajatellen jokainen tuonne mukaan saatu kisaaja olisi ollut kisalle ehdottoman tärkeä. Nyt nimittäin näyttää siltä, että XCO kituu pahasti, koska esim. miesten elitessä vuosi sitten osallistujia oli reilu 20 ja eilen noin 10. Ja harrastesarjassakin osallistujamäärä on tippunut vuodessa kymmenestä neljään. Ei hyvä. Harmittaa järjestäjien puolesta, koska tuollaisen kisan eteen pitää tehdä todella paljon töitä.
Oman mitättömän panokseni päätin sitten antaa räpsimällä jokusen ruudun kisaajista. Ja räpsimisen puolelle tuo lähinnä meni sen takia, että edellisen kerran järkkäri on tullut käytettyä kolme vuotta sitten, joten oppimiskäyrää riitti uuden laitteen toimintoihin tutustuessa sekä valokuvauksen lainalaisuuksia muistellessa. Lisää kuvia löytyy flickerin puolelta, jonne pääsee tuota alla olevaa kuvaa klikaten.
hankkila.net 