Kategoriat
Tekniikka Valokuvaus

Resoluutio

Maailma muuttuu ja niin muuttuu resoluutiokin. Ei nyt mennä sinne kaiken alkuun, mutta kuinka moni muistaa vaikkapa 640 x 400 tai 800 x 600 resoluution näytöt? Mikä silmiä avaava kokemus oli 1024 x 768… 1680 x 1050… 1920 x 1080… 4K… 5K ja kohta 8K. Toki siinä samalla on kasvanut myös näytön fyysinen koko jostakin 15 tuumasta 28 tuumaan. Ja onhan niitä suureampiakin näyttöjä olemassa.

Siinä varmaankin 95% meikän ajallisesti käyttämistä näytön resoluutioista viimeisen 20 vuoden aikana.

Entä sitten digikamerat. Sielläkin lähdettiin aika pohjilta liikkeelle tyyliin 320 x 240 pikseliä. Ensimmäinen järjestelmäkamera tuotti jo 1,3 megapikseliä (Kodak DCS 100, 1991) ja meikän ensimmäinen digipokkari vuonna 2004 kokonaiset neljä (Olympus C-770 UZ), jolloin resoluutio tuossa oli jo huima 2288 x 1712. Ja näytön resoluutio tuohon aikaan oli se 1024 x 768. Sitten tuli Nikon D70 (6,1 mp), Canon 30D (8 mp) ja Canon 7D, joka räjäytti tajunnan 18 megapikselin voimalla. Ja tuossa vaiheessa se oma kuvaaminen alkoi hiipumaan.

Ja nämäkin kattavat reilun 90% digikameroilla ottamistani kuvista, jos unohdetaan älypuhelimet.

Kolme vuotta myöhemmin hankin ensimmäisen peilittömän (järjestelmäkameran) ja puhtaalta pöydältä lähtiessä valinta osui Sonyn suuntaan. Tässä vaiheessa mentiin 24 megapikselissä (6000 x 4000). Siitä sitten vuosia eteenpäin ja seuraavan Sonyn myötä edelleen mennään samoilla pikseleillä, vaikkakin parhaimmillaan ko. merkillä päästäisiin jo viimeistään mielen (ja kovalevyn) räjäyttävään 61 mp kuvatarkkuuteen.

Siirrytäänpä sitten tämän tarinan pihviin. Kun silloin joskus aloitin digikuvauksen, näytön resoluutio oli se 1024 x 768 ja kamera tuotti 2288 x 1712 kokoista kuvaa. Kun kuva oli ruudulla 100% koossa, se täytti 5 näyttöä (teoriassa, koska ei niitä minulla ole koskaan ollut kerrallaan kolmea enempää). Jos taas vedetään mutkat suoraksi, sen aikainen kuva täyttää nykyisisin käytössäni olevaa näyttöä 100% koossa neljäsosan verran. Ja meikän nykyisessä kamerassa vastaava suhdeluku on 1,63. Aikanaan terävät ja hyvin valoitetut kuvat näyttivät todella hyvältä sen aikaisilla näytöillä ja sama toki myös nykyisellä kameralla otetuissa kuvissa. Mutta ne vanhat kuvat uudella näytöllä. Melkein tekee mieli vetää ranteet auki, kun ne eivät vaan enää näytä todella hyviltä. Ja välillä ei edes hyviltä.

Linkkejä:

Kategoriat
musiikki

Tuska – peruttu

Hyvin ovat asiat omalta kohdaltani menneet tässä ajassa, kun ensimmäinen koronaan liittyvä menetykseni on Tuska-festivaalien peruuntuminen. Käsi pystyyn 🙋‍♂️, jos nämä kesän festareiden peruutukset tulivat jollekin ihan täysin puun takaa. Itse olen tähän jo henkisesti varautunut vajaan kuukauden ajan, joten tosiaankaan mihinkään pettymyksen seinään ei tullut ajettua. Pitää vaan järjestää 26.-.28.6. omat yksityiset kotifestarit vaimon kanssa. Jossain tulikin jo vastaan ohje, miten oman asunnon voi jakaa eri vyöhykkeisiin festareiden tapaan. Vaimokin lupautui myymään kaljaa 8-11 euron tölkkihintaan. Haalean hampurilaisen saisi 15 eurolla ja makkaraperunat (pyttipannu) pari euroa halvemmalla. Majoitus parvekkeella 50 euroa yö ja omassa makkarissa 200 euroa. Varsin kohtuullista.

Kun tämän blogin päivitetty teema on valokuvaus tai ainakin kuvaus, ohessa vielä muutama kamerakuva vuosien varrelta. Valitut kuvat eivät välttämättä korreloi täysin meikän musiikkimakuun, mutta Mokoma edustaa sitä täysin ja Europe on tässä lähinnä sen takia, että en olisi vuonna 1986 uskonut bändiä C-kasetilta soittaessani kuulevani livenä The Final Countdownin vasta vuonna 2018. Kolmeenkymmeneen kahteen vuoteen mahtuu aika paljon.

Kategoriat
Valokuvaus

Uutela

Kävin tänään pitkästä aikaa kiertämässä Uutelan kameran kanssa ympäri. Edellinen kerta on joko 8 tai 12 vuoden takaa, kun muisti ja kuva-arkisto eivät täysin paljasta mitä reittiä olen milloinkin kulkenut. Noin vuosikymmen on kuitenkin aika pitkä aika.

Ensimmäisen kerran olen käynyt Uutelassa noin 2004. Alue oli suosittu jo silloinkin, mutta rauhassa siellä sai olla, etenkin jos valitsi aamun ensimmäiset tai illan viimeiset valot. Kerran minulla oli jonkun aikaa seurana todennäköisesti Miina Äkkijyrkän koira. Tai oli niitä alussa kaksi, mutta toinen lähti seuraamaan erästä toista kuvaajaa ja toinen minua. Ja löysinpä kuvankin todisteeksi. Vähän kaveri lisäsi haastetta maisemakuvaukseen ja eipä tuolta reissulta sitten mitään jälkipolville oikeastaan jäänytkään. Koirat ja ainakin toinen kuvaaja löysivät kotiin vielä saman päivän aikana.

Mutta aika paljon tuolla tuli aikanaan pyörittyä ja paikkahan oli monipuolinen, kun samalla reissulla pystyit kuvamaan lintuja ja maisemia. Joskus jopa lintu ja maisema sattuivat samaan kuvaan (ei todistetta tähän hätään).

Tosiaankin tänään kävin kiertämässä Uutelan pitkästä aikaa ja sen verran aika vaikuttaa, että ihan en muistanut missä järjestyksessä mikäkin paikka tulee vastaan. Mutta se ahaa elämys, kun näet jonkun puun, kiven, maiseman tai polun pätkän. Tuossa istui joskus närhi tai puukiipijä nimensä mukaisesti kiipesi puutta, nuo kivet ovat siinä maisemakuvassa ja tuo polku. Nostalgia.

Ja oli siellä ihmisiä ihan eri expotentiaalissa kuin silloin joskus. Onhan Uutelan läheisyyten rakennettu ihan hirveästi viimeisen 15 vuoden aikana ja toki tämä korona-aika näkyy myös ulkoilijoiden määrässä nousevana trendinä. En voi kuitenkaan vantaalaisena valitaa siitä, että Helsingissä on tungosta. Siihen pitää vaan tottua.

Tässä muutama maisemakuva vuosien varrelta, tosin vain tällainen kollaasi, kun alkuperäiset muokatut ovat ihan vähän kateissa. Sen siitä saa, kun päivittää tietokoneen ja samalla loppuu vanhan kunnon Aperturen toiminta ja Lightroomista ei vielä näitä kuvia löydy muuten kuin raakana.

Laitetaan loppuun vielä yksi merihanhi tältä päivältä. Katseli siihen tyyliin, että mene jonnekin muualle viettämään päivääsi.

Kategoriat
Yleinen

Sittenkään mikään the end

Tämän blogin piti kuolla lokakuussa 2015. Sitä edellisen kerran kuolema koitti 1.1.2011, joka on sinänsä hauskaa, että tämähän pyöri silloin aika aktiivisesti. Mutta tämän blogin kanssa on ollut aika monta mutkaa matkassa. Se alkuperäinen hankkila.net lähti liikkeelle puhtaasti valokuvablogina. Vanhin minulla tallessa oleva kirjoitus on päivämäärältä 23.6.2005, mutta ennen sitäkin oli joku ihme-viritys-blogi-alusta, josta ei ole enää mitään kirjoituksia jäljellä.

Vuonna 2009 aloin kirjoittamaan juoksemisesta vähän niin kuin anonyymisti, kun se oli siihen aikaan niin siistiä ja tein tuolle oman blogin Bloggeriin. 2011 alussa sitten pistin kiinni tuon alkuperäisen valokuvaukseen keskittyneen hankkila.net blogin ja yllätys yllätys uudelleenbrändäsin juoksublogin hankkila.net -domainin alle ja vaihdoin sujuvasti maastopyöräilyyn ja kirjoittelin aikani siitä. Sitten kyllästyin kisaamaan ja juttua ei enää riittänyt, joten tämä blogi ”kuoli” ja muutti osoitteeseen hankkila.wordpress.com.

Sitten aloin taas kirjoittamaan puoli-anonyymisti blogia, joka ei oikein keskittynyt mihinkään, mutta hauskuus oli siinä, että ehdin koodaamaan pitkästä tavarasta pari kappaletta blogialustoja, jossa ei oikeasti ollut yhtään mitään järkeä.

Toissapäivänä sitten huomasin, että tuon blogin tietokanta oli hävinnyt bittiavaruuteen. Se on juuri sitä, mitä saa, kun käyttää palvelua 0 €/kk veloituksella. En ollut saanut edes mitään varoitusta mitä oli tapahtunut. Eli se oli sitten siinä.

Mitäpä sitten? Taitaa tämä Korona aika saada taas meikässä esiin jotakin luovuutta ja johonkin kai sitä voisi kirjoitella joutessaan, joten miksei sitten tänne. Perutaan tämän blogin hautajaiset ja jatketaan tästä. Ja palataan kirjoitusten osalta enemmän taas sinne viidentoista vuoden taakse valokuvauksen pariin.

Märkä varis rantakivellä
Päätin käydä tänään töiden jälkeen kuvaamassa. Tietenkin alkoi satamaan ja olosuhteet olivat mitkä olivat. Jäipä sentään yksi märkä varis kennolle. Osta uusi objektiivi ja tilaat varmuudella vähintäänkin sateen.

Kategoriat
Uncategorized

The end

Rehellisesti sanottuna tämä blogi on nähnyt parhaat päivänsä jo vuosia sitten ja viimeisimmät ajat on menty selkeässä saattohoidossa. En myöskään tunne tällä hetkellä pienintäkään paloa kirjoitella tänne omasta kuntoilustani, joka on ollut blogin kantava ajatus vuodesta 2009 alkaen.

Kaikki alkoi juoksemisesta ja vaihtui jossakin vaiheessa maastopyöräilyyn. Välillä tuli kirjoitettua lähes päivittäin ja ennätys oli 25 tekstiä kuukaudessa. Katsokaa tuolta oikealta blogiarkistosta, sieltä näkee kuukausikohtaiset määrät ja laskevan trendin kohti tätä päivää.

Onko sitten kaikki loppu? Tähän pitää lainata erästä hyvää ystävääni ”kun pessimisti sanoo, että tämän huonommin ei asiat voi olla, niin optimisti vastaa, että kyllä voi….”, eli tavalla tai toisella minusta kuullaan edelleen. En suostu vaikenemaan. hankkila.net domain kuolee todennäköisesti seuraavassa uusintakierroksessa. hankkila.me ohjautunee johonkin, tosin brändiohjausryhmä ei ole vielä yksimielinen miten/missä/millä tälle saadaan paras mahdollinen value. Näillä näkymin tähän mennessä julkaistut 624 tekstiä + tämä + se viimeinen tulevat näkymään osoitteessa hankkila.wordpress.com niin pitkään kuin WP suostuu ilmaiseksi blogeja näyttämään.  Ja cliffhangerina vielä se, että olen koodannut oman blogialustan, joka pyörii jo jossakin (yksi blogi löydettävissä, kun tietää miten etsiä) ja ehkä tulen sen kautta jatkamaan myös tätä kuntoilu/maastopyöräily -aihetta ennemmin tai myöhemmin (jos milloinkaan). Eli tämän tiedon julkaisemiseen varaan ”se viimeinen” kirjoituksen tähän blogiin.

Ja loppuun  erityismaininta ja kiitos henkilöille, joiden tiedän lukevan tai ainakin lukeneen tätä blogia.

  1. muta, olet luonut uskoa siihen, että ”vanhanakin” voi kuntoilla kovaa ja blogata aktiivisesti (taitaa meillä olla pari kuukautta ikäeroa).
  2. Avanade Multisport. Ollaan ajettu kilpaa maastossa ja välillä olen ollut ennemmin maalissa ja useammin sinä. Katsotaan, jos saan rakennettua itseni kuntoon kaudelle 2016 ja raahauduttua vieläpä lähtöviivalle.
  3. Pasi A. Et sitten kertonut, että sinullakin on blogi? No löytyi ihan sattumalta, kun katsoin statistiikkaa mistä tälle sivustolle on päädytty. Myy Cube ja osta Pivot, tosin meikän ei ole myynnissä.

… ja supererityismaininta omalle äidilleni, joka on tätä kautta kuullut muutamista maastopyöräilyn aiheuttamista vammoista pojalleen 🙂

Ei muuta kuin jatkakaa sitä mitä teette ja mistä olette ylpeitä. Kireitä ketjuja ja lenkkarin nauhoja (tai ainakin sopivasti kiristettyjä nauhoja). Ja jälleen kerran, näillä mennään!

 

Kategoriat
pyöräily Valokuvaus

Day Zero

Nyt alkaa olemaan hyvin lähellä day zero, jolloin äijän paino on huipussaan ja kunto pohjassa. Luonnollisesti tästä eteenpäin lähdetään menemään painoa pudottaen ja kuntoa nostaen tavoitteen siintäessä jossain vuoden 2016 maastopyöräriennossa tai ennemminkin -riennoissa. Aikaa siis on, koska tätäkin kautta on vielä jäljellä ainakin niillä jotka kisaavat.

Välivuosi jatkuu kuitenkin edelleen tavalla tai toisella. Kisaamaan ei ole todellakaan tarkoitus enää loppuvuodesta lähteä, eikä harjoittelukaan jatku vielä minkään tiukan ohjelman puitteissa, MUTTA löysäily kuntoilun osalta ja liialliset vapaudet ruokavaliossa siirtyvät sinne menneen kesän muistoja osioon.

Lähellä kyllä oli, ettei eilinen Korson XCO kisa olisi saanut äijää viivalle. Ja jälkikäteen ajatellen jokainen tuonne mukaan saatu kisaaja olisi ollut kisalle ehdottoman tärkeä. Nyt nimittäin näyttää siltä, että XCO kituu pahasti, koska esim. miesten elitessä vuosi sitten osallistujia oli reilu 20 ja eilen noin 10. Ja harrastesarjassakin osallistujamäärä on tippunut vuodessa kymmenestä neljään. Ei hyvä. Harmittaa järjestäjien puolesta, koska tuollaisen kisan eteen pitää tehdä todella paljon töitä.

Oman mitättömän panokseni päätin sitten antaa räpsimällä jokusen ruudun kisaajista. Ja räpsimisen puolelle tuo lähinnä meni sen takia, että edellisen kerran järkkäri on tullut käytettyä kolme vuotta sitten, joten oppimiskäyrää riitti uuden laitteen toimintoihin tutustuessa sekä valokuvauksen lainalaisuuksia muistellessa. Lisää kuvia löytyy flickerin puolelta, jonne pääsee tuota alla olevaa kuvaa klikaten.

Korso XCO 23.8.2015

Kategoriat
Uncategorized

Kuusi

En aikonut tänäänkään avautua tähän blogiin, mutta sattumalta huomasin kirjoittaneeni ensimmäisen tekstin tänne tasan kuusi vuotta sitten. Eli siitä voi myös vetää johtopäätöksen, miten pitkään tämä viimeisin kuntoilija / kilpakuntoilija ura on kestänyt. Aivan, kuusi vuotta. Matkalle on mahtunut kuntoilullisia iloja, suruja, ennätyksiä, floppeja, terveyttä, loukkaantumisia, tiukkaa treeniä, keventelyä, juoksua, pyöräilyä ja kaikkea muuta…

Vaikka tämä on välivuosi niin kilpakuntoilun kuin osin myös tämän kirjoittelun osalta, harjoittelu ja blogin pitäminen tulee edelleenkin jatkumaan…

Kategoriat
Uncategorized

Tahko 2015

Tahko ja starttiin aikaa vajaat 14 tuntia… not. Väliin jää tänä vuonna ja katsotaan saisiko sitä itsensä paikan päälle vuoden päästä.

IMG_1962 IMG_1826 IMG_1823

Kategoriat
Uncategorized

Korso MTB

Legendaarinen Korso 96 MTB maraton suoritettu, joten vuorossa on luonnollisesti kisaraportti. En tiedä kuinka pitkään kisaa on järjestetty, mutta allekirjoittaneelle tämä oli kolmas perättäinen startti. Reitti on pääpiirteitttäin pysynyt samana, mutta parin viimeisen vuoden aikana polkuosuuksia on tullut koko ajan lisää.

Tänä vuonna odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla oman suorituksen osalta. Harjoitustunnit -50 viime vuoteen verrattuna ja paino +5 kg. Ei ensimmäistäkään yli 3 h lenkkiä tai 10 h harjoitusviikkoa. Eipä ole äijä ainakaan ylikunnossa, korkeintaan pienessä ylipainossa.

Noin 15 startin kokemuksella ja etenkin viime vuoden Korson kisaa muistellen, tavoitteen oli nyt pysyä jossakin letkassa mukana. Ihan sama missä, kunhan vaan saisi edes pientä peesihyötyä niillä vauhdikkaammilla pätkillä. Startti meni tällä kertaa mallikkaasti ja vapaan vauhdin alkaessa olin kuntoon nähden ihan sopivasti liian lähellä kärkeä. Mutta en niin lähellä, että olisin lähtenyt ajamaan harhaan kärjen mukana. Järjestäjille oli käynyt pieni moka merkinnöissä ja heti etuauton jälkeen hiekkatielle käännyttäessä kovat kaverit päättivät lähteä kohti maalialuetta. Eksyneet lampaat saatiin kuitenkin käännytettyä ja hetken päästä polkuosuudella olikin sitten ”villiä” menoa, kun Skinsin kavereita lappaa ohi vasemmalta ja oikealta metsän kautta. Itse en matkan aikana kärsinyt mahdollisesti huonosta merkkauksesta tai eksymisistä, osin paikallistuntemuksen ansiosta ja osin sokeasti järjestävän seuran kuskin perässä ajaessa. Myöhemmin kuitenkin kuulin ja luin, että aika paljon kuskeille oli sattunut harhaanajoja. Ja vielä myöhemmin luin naamakirjasta, että merkkauksia olisi sabotoitu useampaan kertaan. Ei hyvä.

Korso 96 mtb 2015 marathon
Kuva Emil Eklund.

Oma ajo oli suunnitelman mukaisesti isommassa ja pienemmässä letkassa roikkumista. Vetotyöt jätin tällä kertaa kylmän rauhallisesti parempikuntoisille. Siitäkin huolimatta sykemittari hakkasi pitkään lähellä punaista ja onneksi sain sitten sijoitettua itseni nippa nappa kuntotasoon nähden sopivaan vauhtiin.

Kisaraporttina tämä on taas tylsä, koska mitään ihmempää ei matkalla tapahtunut. Toki pakollinen kosketus maanpintaan piti ottaa heti toiselle kierrokselle lähtiessä. Tuolla pätkällä oli kisan ainoat liukkaammat polut ja lähes nappulaton Thunder Burt päätti lähteä juuren päältä itse valitsemaansa suuntaan ja singota kuskin vasen polvi edeltä rataan. Eipä tuota kisan aikana ehtinyt ihmettelemään, joten matka jatkui. Toinen kierros oli (vertailukelpoiselta osalta) ensimmäiseen verrattuna keskinopeudeltaan n. 1 km/h hitaampi, mutta näköjään kaikki nopeat pätkät menivät lähes samaan aikaan ensimmäisen kierroksen kanssa, joten peesistä on hyötyä. Ja tuttuun tapaan viimeiset 10 kilometriä olivat taistelua alkavaa kramppia vastaan. Taisin onnistua tekemään sopimuksen kramppien kanssa, kun uhkasin lausua koko loppumatkan ”kipu on kaverini” -mantraa ja sopivasti pyöritystä pitäen jalat pysyivät nippa nappa siedettävinä aina maaliin saakka. Ei ollut helppoa muillakaan samassa letkassa ajavilla ja pääsinkin sitten täyttömäellä muista irti ja sain vielä ohitettua pari kaveria ennen maalia. No lopussa takaa yritettiin tulla vielä kovaa, mutta vääntöä riitti vielä maaliviivalle saakka. Sen jälkeen kramppasivat sitten jalat sekä kädet ja vasemman käden sormet jäivät vielä pelottavasti pirunsarvi -asentoon.

Tällä kertaa ajo riitti M40 sarjassa 18. sijaan ajalla 3:03:53. Olosuhteet huomioiden varsin mallikas suoritus… mutta verrattuna viime vuotiseen kuntotasoon ja alkuperäisiin (viime vuoden lopulla tehtyihin) suunnitelmiin, lopputulos oli välttävä.

Tästä eteenpäin kohti seuraavaa kisaa???

Kategoriat
Uncategorized

Helatorstai 14.5.2015

Edellinen kirjoitus alkaa uhkaavasti lähestymään kahden kuukauden ikää, joten lienee aika hakata hieman macbookin näppäimiä.

Lyhyesti voin todeta harjoittelun olleen hyvinkin maltillista ja mukaan on mahtunut lähes viikon tauko matkailun merkeissä. Vuoden takaiseen nähden kisakunto on lähes olematon, joten mielenkiinnolla odotan ensimäistä kisaa joko Aulangolla tai sitten täällä kotimaisemissa Korsossa. Kummankaan osalta en ole käynyt katsomassa mitään kisainfoa järjestäjien sivuilta, mutta kaipa ne kisat tosiaankin ovat ensi viikon lauantaina ja sitä seuraavan viikon sunnuntaina. Aulangolle menon päätän ihan viime metreillä ja todennäköisesti maksan siitä suolaisen jälki-ilmoittautumismaksun. Korsoon taas voisi periaatteessa ilmoittautuakin ihan ajoissa, jottei sekään jää sitten ajamatta.

Ei se kunto tosiaankaan ihan huipussaan ole 1-2 tunnin satunnaisella lenkkeilyllä, mutta siitäkin huolimatta tänään ajamani kisasimulaatio (n. 35 km) Korson maratonin maisemissa antoi pientä valonsädettä tulevasta. Veikkaisin kuitenkin olevani nyt 10 min huonommassa kunnossa verrattuna vuoden takaiseen Korson kisaan ja tuskinpa tuota otetaan kiinni parissa viikossa.